Hyppää sisältöön

Bioenergia-ala yhdistyi uuteen järjestöön

Bioenergia-alan toimijat perustivat 13.12.2011 uuden järjestön, Bioenergia ry:n, jonka perustamiskirjan allekirjoittivat 46 tahoa. Uuteen yhdistykseen siirtyy 1.6.2012 mennessä FINBIO – Suomen Bioenergiayhdistys ry:n, Suomen Pellettienergiayhdistys ry:n, Puuenergia ry:n ja Turveteollisuusliitto ry:n henkilöstö sekä toiminnot. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin toimitusjohtaja Esa Lindholm Kuopion Energia Oy:stä.
 
– ”Nyt oli oikea aika ottaa uusi askel järjestötoiminnassa. Bioenergia-alan liiketoiminta Suomessa kasvaa vauhdilla ja tarve koko toimialan kattavalle järjestölle oli ilmeinen. Uusi järjestö pystyy vaikuttamaan ja palvelemaan jäseniään aiempaa paremmin”, toteaa järjestön uusi puheenjohtaja Esa Lindholm.
 
Uuden järjestön hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt:
 
– Johtaja Hannu Alarautalahti, Metsäliitto Osuuskunta
– Varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola, Koneyrittäjien liitto ry
– Toimitusjohtaja Antero Jännes, Gasum Oy
– Toimitusjohtaja Heikki Karppimaa, Turveruukki Oy
– Toimitusjohtaja Petteri Korpioja, Ariterm Oy
– Toimitusjohtaja Esa Lindholm, Kuopion Energia Oy
– Energia-asiamies Ilpo Mattila, MTK ry
– Toimitusjohtaja Juha Naukkarinen, Energiateollisuus ry
– Johtaja Matti Oksanen, UPM-Kymmene Oyj
– Toimitusjohtaja Rami Vuola, EPV Energia Oy
– Johtaja Tomi Vartiamäki, L&T Biowatti Oy
– Toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny, Vapo Oy
 
Toimintojen ja henkilöstön siirtyminen uuteen järjestöön toteutetaan kesäkuun alkuun 2012 mennessä. Järjestön hallituksen ensimmäisiä tehtäviä on uuden toimitusjohtajan palkkaaminen. Nykyisen suunnitelman mukaan jäseniä palvelee jatkossa toimitusjohtajan lisäksi kolme toimialapäällikköä, viestintäpäällikkö ja assistentti. Järjestön kotipaikka on Helsinki.
 
Bioenergia-alan, johon sisältyy muun muassa puuenergia- ja turvetoimialat, liikevaihto on nykyisin lähes kolme miljardia euroa ja se työllistää suoraan tai välillisesti noin 20 000 henkilöä. Alan kasvunäkymät ovat hyvät, bioenergian kysyntä kasvaa, uusia työpaikkoja syntyy. Uutta teknologiaa kehitetään ja otetaan käyttöön. Valtaosa uusiutuvan energian käytön lisäyksestä Suomessa tulee jatkossakin puubiomassoista.
 
Lisätietoja:
Esa Lindholm, uuden Bioenergia ry:n puheenjohtaja, puh. 040 709 7101
 
Juha Poikola, FINBIO-Suomen Bioenergiayhdistys ry:n puheenjohtaja, puh. 050 313 1360
Matts Kempe, Suomen Pellettienergiayhdistys ry:n puheenjohtaja, puh. 040 766 2614
Hannu Niemelä, Puuenergia ry:n puheenjohtaja, puh. 040 585 0005
Tomi Yli-Kyyny, Turveteollisuusliitto ry:n puheenjohtaja, puh. 050 1280