Blogin kirjoittaja Ahti Martikainen

Nyt kysellään kuorossa kuka nukkui, kun Ylen verkot myytiin Digitalle ja Fortumin verkot myytiin Carunalle. Seurauksena oli kovat hinnannousut. Vähän aikaa sitten ihmeteltiin, miksi pitkistä kuljetuksistaan viennissä riippuvainen Suomi sai turhaa kustannuslastia rikkidirektiivistä. Kurkkujen käyryyttä säätelevä direktiivi toimi aikoinaan hyvänä opetusmateriaalina EU-direktiivien rationaalisuudesta.

Tilastokeskuksen mukaan uusiutuvan energian osuus energian kokonaiskulutuksesta kasvoi vuonna 2014 ja se oli 33 prosenttia. Puupolttoaineiden osuus Suomen energian kokonaiskulutuksesta jatkoi kasvuaan ja se oli 25 prosenttia. EU:n tavoitteet uusiutuvalle energialle määritellään suhteessa energian kokonaisloppukulutukseen; tällä tavoin laskettuna uusiutuvien osuus Suomessa oli ennakkotietojen mukaan 39 prosenttia vuonna 2014. Suomen uusiutuvan energian osuuden tavoite on 38 prosenttia energian loppukulutuksesta vuonna 2020.

Alla on kaappaus 28.12. klo 13.30 www.fingrid.fi –sivulta. Se kertoo reaaliaikaisesti Suomen sähkönkulutus- ja tuotantotilanteen. Mitä alla olevista luvuista näkyy tai pitäisi näkyä?

Kovasti arvostamani Jörn Donner totesi aikoinaan, että Suomi on niin pieni maa, että tänne sopii vain yksi puheenaihe kerrallaan. Viime aikoina on tuntunut siltä, että nerokkaalla järjestelyllä, jossa joka toinen päivä puhutaan vastaanottokeskuksista ja joka toinen päivä yhteiskuntasopimuksen kaatumisen syyllisistä, on maahan saatu kuitenkin mahtumaan kaksi aihetta agendalle.

Jostakin syystä olen aina huvittunut sanaparista ”hallittu riski”.  Riski on minusta jokin sellainen inhottava asia, joka realisoituessaan tekee kohtuullisen kipeää. Oli se sitten riskiohitus maantiellä, riskin ottaminen pörssissä tai vaikka ottamatta jäänyt palovakuutus. Kun tällainen riski toteutuu, niin se on riski. Tietenkin hallitsematon riski se vasta katastrofi onkin.

Viime viikon Talouselämässä oli erittäin mielenkiintoinen juttu Saksan energiewenden kustannuksista. Wende on tähän mennessä maksanut 50 000 euroa minuutti ja hintalapun loppu ei edes häämötä. Mutta se on Saksan asia, sanoo moni. Mutta kun se liippaa vähän meitäkin.

Kun summeeraa meneillään olevan Suomen hallituksen säästötavoitteiden ympärillä käytävää keskustelua, niin lähes liikuttava yksimielisyys vallitsee siitä, että kyllä pitää säästää. Samaan aikaan jokainen ehdotettu säästökohde ammutaan joltakin suunnalta seulaksi. Säästää pitää, mutta missään nimessä ei juuri ehdotetusta kohteesta. Vai tuleeko jollekin mieleen yhtäkään kohdetta, jossa säästöehdotus olisi mennyt lävitse.

Kuinkahan paljon Eurooppaan tulee vuonna 2025 tai 2040 uusia kansalaisia? Vai onko muuttoliike kääntynytkin toisinpäin? En usko, että kukaan uskaltaa vakavissaan edes yrittää ennustaa kumpaakaan lukua. Muuttujia on niin paljon, että meneillään olevakin kansainvaellus taisi yllättää lähes kaikki. En ainakaan muista pari vuotta sitten lukeneeni mitään tällaista ennustetta.

Katselin viime viikolla YLE:n MOT-ohjelmaa ja ihmettelin jälleen sitä systematiikkaa, jossa energiakeskustelu yksinkertaistuu kerta toisensa jälkeen keskusteluun sähkön tuotannosta. Edellisessä lauseessa puhutaan siitä, että ”ajoittain” Pohjoismaissa tuotetaan sähköä jo enemmän tuulivoimalla kuin ydinvoimalla ikään kuin se olisi ratkaisu energiantuotantoon. Kun se ei ilman säätövoimaa ole ratkaisu edes sähköntuotantoon.

Joku minua viisaampi on sanonut, että ihmisen välitön käsityskyky rahasta rajoittuu kolme kertaa henkilön nettopalkkaan. Sen alapuolella olevat hinnat pystyy nopeasti määrittelemään halvaksi tai kalliiksi.