Kun leirikoulut tulivat kouluissa osaksi jokavuotista toimintaa, käytiin sama keskustelu lävitse lähes kaikissa kouluissa. Aluksi seurasi huima innostus siitä, mihin lähdetään. Tyydytäänkö Lappiin vai mennäänkö kerralla ulkomaille. Sitten seurasi ankeampi vaihe eli maksusuunnitelman teko. Kuinka paljon koulu maksaa, kuinka paljon vanhemmilta voi pyytää ja miten paljon lapset saavat kasaan erilaisilla työtalkoilla. Aika usein lopputuloksena oli poru ja pettymys, kun talouden realiteetit iskivät unelmat murskaksi.
Tällä viikolla on Helsingissä riemuittu uudesta upeasta maamerkistä. Kruunuvuorenselän yli rakennetaan kevyenliikenteen ja raitiotieyhteyden käsittävä silta uudelle reilun kymmenen tuhannen asukkaan asuinalueelle. Hinta on budjetissa noin 300 miljoonaa, mutta kaikkine tykötarpeineen hinta on noin 1000 euroa jokaista helsinkiläistä kohti. Ja talkoilla ja tuskalla se kerätään. Uudelle asuinalueella kaavaillaan asuntoja reilulle 10 000 asukkaalle, joten yhteys maksaa 30 -50 000 euroa asukasta kohden. Jos sanon, että hyvä ja hieno silta, niin sanon samalla kyllä veroäyrinkorotukselle, kyllä asukaspysäköinnin kallistumiselle ja sille, että kaupungilla on jatkossa vähemmän minulle tarjottavanaan muita palveluita. Jotta budjetti olisi tasapainossa, luovun tuhannen euron palveluista tai maksan tuhat euroa lisää. Sillä jostakin tuo 300 miljoonaa tai puoli miljardia on pois ja joku sen maksaa. Helsinki ei sitä maksa vaan kaupungin asukkaat. Niin rikkaat kuin köyhätkin. Vähän kuin aikuisten leirikoulussa. Ja samanlainen poru tästäkin nousee.
Länsimetroa, Pisararataa ja Kruunusiltojen kaltaisia hankkeita yhdistää niiden suuri kokoluokka. Tavalliselle kansalaiselle 350 miljoonaa on paljon rahaa ja länsimetron 300 miljoonan euron budjettiylitys on paljon rahaa. Niin paljon, että niitä on vaikea hahmottaa. Erään väittämän mukaan ihminen käsittää selkeästi summat, jotka ovat kolme kertaa omat nettoansiot vuodessa. Sen jälkeen luvut hämärtyvät. Tämä on ongelmana myös energiakeskustelussa.
Olkiluodon ydinvoimala on ylittänyt alkuperäisen budjettinsa useilla miljardeilla. Kyse on yksityisestä hankkeesta ja lopputulemana lienee, että hankkeen omistajien lisäksi ranskalainen rakentaja tulee tukeneeksi Suomen taloutta useilla miljardeilla. Kiitos siitä jo etukäteen. Tällaisen yksittäisen hankkeen sijaan paljon vaikeampi on suhtautua erilaisiin energiamuotojen muihin kuin investointitukiin. Näissä tuensaajat ja laskun maksajat ovat aina eri tahoja. Yhteistä ovat suuret summat.
Tuulivoimasta ja sen tukemisesta on puhuttu paljon ja pikkuhiljaa viesti alkaa mennä perille. Ei ole hyväksi koko energiajärjestelmälle, jos yhden energiamuodon tuki tulee kohtuuttoman kalliiksi ja siinä sivussa se aiheuttaa muille toimijoille järkyttävän suuria tulonmenetyksiä tai kustannuksia. Kun tuen piirissä oleva tuulivoimakapasiteetti saadaan rakennettua parin vuoden sisällä, tuki on noin 300 miljoonaa euroa vuodessa. Suomalaiset veronmaksajat saisivat sen jälkeen kymmenen vuoden ajan yhden Kruunuvuorensillan joka vuosi. Nyt he maksavat tukea, joka kattaa pari prosenttia sähkön vuosikulutuksesta. Ja sähköstä maksetaan tietysti normaalisti ja muut toimijat hoitavat. sähköntuotannon tuulettomina aikoina.
Jos koulu on rikas tai luokalla on vain varakkaiden vanhempien lapsia, niin leirikouluja voi pitää vaikka Havaijilla. Mutta aikuisten maailmassa ei taida olla näitä pohjattoman rikkaita kaupunkeja ja valtioita, vaan kyllä ne ovat asukkaat, jotka nämä leirikoulut maksavat.
