Poliittisesti nokkelissa väittelyissä kehotetaan vastapuolta varmistamaan, että hänellä edes on arvovaltaa, ennen kuin sitä aletaan laittaa peliin. Sama asia on energian huoltovarmuudessa.
Eilen saattoi olla talven kulutushuippu sähkön osalta. Enimmillään sähköä kulutettiin 23.1. aamulla noin 13 500 MW:n teholla. Itse tuotimme reilut 10 500 MW ja toimme loput eli vajaat 3 500 MW eli käytännössä aamukahdeksalta toimme sähköä saman verran kuin kaikki ydinvoimalamme sitä tuottivat. Sähköä tuli enimmäkseen Ruotsista, mutta myös Venäjältä ja Virosta. Nämä kaikki ja alati reaaliaikainen tieto sähköjärjestelmämme tilasta löytyy näppärästi fingrid.fi -sivulta.
Asiasta perillä olevat tietävät, että Viro tuottaa sähkönsä merkittäviltä osin palavalla kivellä. Eilen sähköä etelästä pukkasi Suomen Verkkoon aamukahdeksalta noin 450 MW:n teholla eli puolitoistakertainen määrä Suomen kaikkien tuulimyllyjen 300 MW:n tuotantoon nähden. Kumpikin sähkö näkyy Suomen tilastoissa päästöttömänä, sillä tuontisähköstä päästöt jäävät rajalle. Eikö olekin hassua.
Ruotsista meille tuleva sähkö on vesi ja ydinvoimaa ja samoin Venäjän sähkö. Suomessa kiistellään jatkuvasti, saako ydinvoimaa rakentaa Suomen kamaralle lisää, mutta käytännössä olemme liisanneet yhden voimalan Ruotsista, sillä olemme kroonisesti tuontisähkön varassa. Sähkön tuotantotilastoissa näkyi eilen runsaan 400 MW:n erä muuta tuotantoa. Tuohon ”pikkuerään” kuuluu siis muu kuin ydinvoima, vesivoima, teollisuuden ja kaukolämmön yhteistuotanto, tuulivoima, aurinkovoima ja sähkön tuonti. Tuo muu tuotanto on siis esimerkiksi öljyllä tai kivihiilellä tuotettua pelkkää sähköä. Sitäkin tuli siis verkkoon enemmän kuin tuulisähköä. Puhumme vahvasti omavaraisuudesta, mutta valitettavasti omavaraisuus perustuu siihen, että Ruotsi myy meille ydin- ja vesivoimaa, Venäjällä ei ole liian kylmä ja hyväksymme Viron tuonnin. Näillä ehdoilla ei ole mitään ongelmia. Paitsi, että sähkön hinta pompsahti eilen yli 200 euroon megawattitunnilta huipun ajaksi.
Huoltovarmuushan on sitä, että kaikissa olosuhteissa on jokin asia turvattu. On varavoimaa, reservejä ja vaihtoehtoja, jotka ovat AINA käytössä. Kainuussa saatiin tuore muistutus huoltovarmuudesta tykkylumen katkottua linjat ja sähköt. Juuri siitä syystä sähköstä riippuvaisilla maatiloilla kaikilla on omat varavoimalat. Se on viisutta. Kuvitelkaapa, mikä haloo olisi Helsingissä, jos sähköt olisivat poikki vaikkapa kuusi tuntia. Senaatintorilla olisi sellainen aktiiviliike, että oksat pois. Se kannattaisi koota sinne kuitenkin, ennen kuin ne sähköt katkeavat eikä sen jälkeen. Silloin liikkeestä olisi apua.
Nyt monessa pöydässä vannotaan puun nimiin. Märässä syksyssä ja talvessa on ollut se haittapuoli puun korjaamiselle Suomessa, Ruotsissa ja Virossa, että routimattomat ja tulvivat metsämaat eivät kanna koneita ja jos metsään menee, niin juurivaurioiden vaara on suuri. Metsäautotiet eivät myöskään kanna raskaita ajoneuvoja. Tämä on aiheuttanut melkoisia haasteita lämpölaitoksille niin Virossa kuin osin Ruotsissakin, sillä sähkömarkkinan lisäksi myös polttoainemarkkina on yhteinen.
Hake ja turve palavat usein samoissa lämpölaitoksissa ja noiden polttoaineiden merkittävä ero on niiden varastoitavuudessa. Kuivana korjattu turve säilyy hyvin peitettynä aumoissa vuosikausia polttoaineena. Energiapuusta häviää jo ensimmäisen vuoden aikana 10 % energia-arvosta, joten sitä ei kuivina vuosina voi varastoida pahojen päivien varalle. Turpeen hyvät huoltovarmuusominaisuudet on tänä talvena huomattu konkreettisesti niin Virossa kuin Ruotsissakin. Tästä kannattaisi keskustella lisää Suomessakin. Jotain on aina kattilaan laitettava, jos halutaan kaupunkeja pakkasella lämmittää.
Ilmasto lämpiää, mutta sää näillä leveyksillä voi olla hyvinkin kylmä päivien tai viikkojen ajan. Huoltovarmuuskeskustelua kannattaa käydä hyvä sään aikana. Paras turva Suomen huoltovarmuudelle on monipuolinen energiapaletti, jonka keskeisinä elementteinä ovat energiatehokkuuden lisääminen ja perusvoiman turvaaminen ydinvoimalla ja mieluusti kasvavalla vesivoiman hyödyntämisellä. Ehdottomasti meille kriittisin on lämmön ja sähkön yhteistuotannon ylläpitäminen. Nyt kaukolämmön ja teollisuuden yhteistuotannolla tuotetaan yli kolmannes koko Suomen sähköntuotannosta, joten sen osuus on todella merkittävä. Mukaan saa tulla aurinkovoimaa ja tuulivoimaa, mutta niistä ei pidä puhua huoltovarmuuden näkökulmasta.
Ahti Martikainen
