Ilmastonmuutos on vakava asia. Niin vakava, että sen hidastamiseksi olisi tehtävä maapallolla kaikki voitava. Tavoite on koko ihmiskunnan yhteinen.Yhteiset tavoitteet edellyttäisivät yhteisiä kansainvälisiä pelisääntöjä, jotta päästökaupassa mukana olevien EU:n kansantalouksien ei tarvitse huolestua hiilivuotosektorista, eli teollisuuden karkaamisesta regulaatioympäristöltään suosiollisimmille alueille. Toisaalta yhteiset pelisäännöt edellyttäisivät riittävän selkeää liityntäpintaa luonnontieteisiin, ettei pelisääntöjen vaikuttavuus kutistuisi poliittisten kompromissien arpapelissä.
Ilmastoa lämmittävillä kasvihuonekaasuilla ja pääomilla on yksi yhteinen piirre. Ne eivät jää maan eikä maanosien rajojen sisään. Maapallon ilmakehässä on kasvihuonekaasuja, joista tärkeimpänä hiilidioksidi, nyt enemmän kuin kertaakaan viimeisen miljoonan vuoden aikana. Maapallon lämpötila on kohonnut merkittävästi. Kasvihuonekaasujen pitoisuus on yhä kasvanut ja lämpenemisen tahti on ollut kiihtyvä EU:n laajuisesta päästökaupasta huolimatta. Tämä ei olekaan mikään ihme, sillä EU:n osuus globaaleista päästöistä on vain noin 9 prosenttia ja päästökauppasektori kattaa 42 prosenttia EU:n päästöistä. Eli noin 5 prosenttia maapallon päästöistä kontrolloidaan päästökaupalla, ja sen esimerkin tuella toivotaan muun maailman seuraavan Eurooppaa.
Eurooppa-neuvoston on määrä päättää lähiaikoina vuodeksi 2030 asetettavista energia- ja ilmastotavoitteista. Komission ehdotus on, että kasvihuonekaasupäästöjä tulee vähentää 40 prosenttia vuoteen 1990 verrattuna. Tämä tulee nostamaan päästöoikeuksien hintaa. Hintatasoa voi vain arvailla, mutta moninkertainen se tulee olemaan nykyiseen runsaan viiden euron tasoon verrattuna. Toivoa vain sopii, että Eurooppa ei jää talkoissaan yksin.
Päästökauppa ei perustu pelkästään luonnontieteeseen, vaan osittain mainitsemiini poliittisiin yksinkertaistuksiin. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat eri energialähteiden polton päästökertoimet. Kaikki palaminen aiheuttaa hiilidioksidipäästöjä, mutta puun osalta päästöt ovat nolla ja kivihiilellä ja turpeella ”piipun päästä” mitattuja lukuja. Vaikka turve sai IPCC:n luokituksessa vuonna 2006 oman luokkansa fossiilisten polttoaineiden ja uusiutuvan biomassan väliin, sen päästökerroin on fossiilisten polttoaineiden laskentamallin mukainen.
Hiilidioksidipäästöjen näkökulmasta ei ole yhdentekevää tuotetaanko turvetta ojitetuilta soilta, joista suuri osa päästää hiilidioksidia ilmakehään turpeen hajotessa, vai luonnontilaisilta soilta, jotka turpeen muodostuessa sitovat hiiltä. Elinkaaritarkastelussa otetaan huomioon tuotteen elinkaaren aikaiset kasvihuonekaasulähteet ja mahdolliset nielut. Elinkaarianalyysien perusteella turve voi olla kivihiiltä parempi polttoaine, jos se tuotetaan alkujaan suuripäästöisiltä ojitetuilta soilta ja jälkikäyttömuotona on metsitys tai ruokohelven viljely. Lienee itsestään selvää, että kivihiilen elinkaaren aikana syntyy myös muita kuin polton päästöjä. Silti turpeen päästökaupan mukainen päästökerroin on runsaat 10 prosenttia kivihiiltä korkeampi, vaikka turve on elinkaaritarkastelujen mukaan kivihiiltä vähemmän haitallinen polttoaine.
Tähän samaan ongelmatiikkaan liittyy se, että maan päästöt raportoidaan EU:ssa maankäyttö, maankäytön muutos ja metsätalous sektorilla (LULUCF). Energiantuotannon päästöt puolestaan raportoidaan energiasektorilla ja ne ovat päästökaupan piirissä. Eli ojitetuilta soilta tulevat turpeen hajoamisen päästöt eivät laskennallisesti päästökaupassa vähennä poltosta aiheutuvia päästöjä. Molemmat siis lasketaan ja raportoidaan, mutta toisistaan erillisinä tavoitteina. Tällainen osaoptimointi, josta puuttuu polttoaineen tuotantoketjun läpi ulottuva laskenta, ei ohjaa ilmaston kannalta parhaimpaan lopputulokseen. Elinkaarilaskentaan perustuva päästökauppa varmistaisi, että niin turpeen kuin kivihiilen tai esimerkiksi maakaasun tuotannossa otettaisiin huomioon tuotannon päästöt, jotka ovat esimerkiksi maakaasulla merkittävät tuotannossa ja jakelussa aiheutuvan hävikin myötä. Yksinkertaistusten sijaan pitäisi tavoitella ilmaston kannalta parhaiden käytänteiden (BAT) toteuttamisesta polttoaineiden tuotantoketjun kaikissa osissa, mikä edellyttäisi elinkaarilaskennan huomioimista päästökaupassa.
Hallitus on ilmoittanut tekevänsä töitä vaihtotaseen tasapainottamiseksi. Luvattu turveveron lasku tuo energiaomavaraisuuden kasvun kautta eväitä tähän. Samaan aikaan metsäteollisuus kokee huolta turveveron alennuksen metsähakkeen tukea kasvattavasta vaikutuksesta ja sen myötä energiateollisuuden kyvystä maksaa kuitupuusta korkeampaa hintaa.
Edellinen on kovin vaatimaton huoli verrattuna siihen Suomen kannalta pelottavaan skenaarioon, että runsaan 10 vuoden kuluessa päästöoikeuden hinta ylittänee 30 euroa/CO2 tonni. Silloin kemiallisen metsäteollisuuden raaka-ainetta palaa kattilassa ilman tukeakin ja kotimainen turve korvautuu kivihiilellä käytössä olevan yksinkertaistetun päästökerroinlaskennan vuoksi.
Ilmastotavoitteet ja päästövähennysvelvoitteiden taakanjako maiden ja sektoreiden välillä ovat viime kädessä poliittisia päätöksiä. Poliitikot eivät ole markkinoiden armoilla, vaan markkinat ovat poliitikkojen armoilla, ainakin energiamarkkinat.