Politiikkahan on pyyteetöntä yhteisiin asioihin vaikuttamista. Termihän tulee kreikan kielen kaupunki sanasta ja tarkoittaa yhteisten asioiden hoitamista. Kun kaupungeissa piti olla tekemisissä muidenkin kanssa, niin tällainen yhteinen politikointi oli välttämätöntä toisin kuin metsäseuduilla. Tavoitteena on ajaa omien äänestäjien etuja tai asioita ja vastustaa siinä samalla muiden. Eikä siinä mitään pahaa. Sellaistahan elämä on ja politiikkakin on osa elämää.
Viime aikojen keskustelua seuratessa tuntuu, että erilaiset taustavaikuttajat, lobbarit ja muut lausuntojenantajat ovat pilaamassa koko politiikan. Siis sen osan, mitä Hyvät Veljet eivät ole jo pilanneet.
Kansanedustajat joutuvat ottamaan kantaa koko maailman kirjoon ydinvoimaloista, liito-oravien pesimäreviireihin ja päiväkotien erityistarpeisiin. Yhdelläkään kansanedustajalla ei voi lähtökohtaisesti olla kaikkea päätöksenteon pohjaksi tarvittavaa tietoa kaikesta. On pakko kysyä ja kuulla asiantuntijoita. Ja sitä vartenhan edunvalvontajärjestöt työstävät materiaaleja ja kouluttavat henkilöstöään, jotta he voivat niitä jakaa kysyttäessä ja tarjota kysymättäkin lainlaatijoille ja ministeriöiden asiantuntijoille. Samoin kun yritysten ja järjestöjen edunvalvojat. Reilusti omalla nimellään ja päivän valossa. Fiksu kansanedustaja kuuntelee monia tahoja ja sanansaattajia ja muodostaa oman käsityksensä asioihin. Jostakin syystä tämäkin työ halutaan nähdä monesti jollain tapaa epäilyttäväksi kähminnäksi. ”Se on sitä hyvien veljien saunakabinettikieroilua”.
Poliitikon ei nykyään kannattaisi oikeastaan tuntea edes ketään eikä ainakaan sellaisia, joita nimitetään joskus merkittäviin asemiin. Jos haluaa varmistaa, ettei joudu syytetyksi hyvien veljien tai siskojen suosimisesta. Hankalaa.
Poikkeuksiakin kuitenkin löytyy. Pohjoisranta – Burson-Marstellerin vuoden takaisen tutkimuksen mukaan Suomen Luonnonsuojeluliitto pääsi 10 parhaan vaikuttajaviestijän eli lobbausyhteisön kärkikaartiin. Ja hyvinhän liitto asiaansa ajaa. Jopa niin hyvin, että monet poliitikot eivät edes merkitse lobbarikalentereihinsa, kun tapaavat liiton edustajia. Samaan tulkintaan oli päätynyt myös maan johtava sanomalehti Helsingin Sanomat, kun se viime syksynä tutki, mitkä tahot ovat valiokunnissa kuultavana lainvalmistelussa. Myöskään näissä tilastoissa ei näy lainkaan luontojärjestöjä. Aloittelevana lobbarina olen vilpittömän kateellinen moisesta suorituksesta.
Perinteisiltä Hyviltä veljiltä yritysten vaikuttajaviestijöiltä vaaditaan siis huomattavasti suurempaa avoimuutta kuin Hyviltä Luomuveljiltä.
Eikös avoimuuden ja reiluuden nimissä samojen sääntöjen pitäisi kelvata kaikille.
