Eurovaalien alla on keskusteltu kahdesta asiasta enemmän kuin pitkään aikaan. Turvallisuuspolitiikasta ja energiapolitiikasta. Naton kannattajat ovat nousseet hieman poteroistaan ja ehdottaneet, että Suomen liittymisestä Natoon pitää kyllä keskustella, mutta ei nyt. Keskustelu ja mahdollinen päätös täytyy tehdä hyvän sään aikana. Siis ilmeisesti aikana, jolloin ei ainakaan Euroopassa ole mitään konfliktin uhkaa. Tuon ajan toivoisi koittavan mahdollisimman pian, vaikka juuri nyt ei siltä näytä.
Ukrainan kriisi aiheutti sen, että enää ei löydy montaakaan niin vankkumatonta idealistia, jotka sanoisivat, ettei energiaomavaraisuudella ole merkitystä. Euroopan alhainen energiaomavaraisuus on erittäin vakava asia turvallisuuspoliittisestikin. Jopa niin vakava asia, että itse USA:n presidentti kävi sen taannoin kertomassa EU:n huippukokouksessa maanosan huippujohtajille. Viesti oli, että vähentäkää tuontienergiariippuvuutta ja hyödyntäkää enemmän omia energiavarojanne. Presidentti mainitsi erikseen Euroopan liuskekaasuvarat.
Kun vietin kevään Brysselissä, niin selkeä havainto oli se, että huoltovarmuus ja huoli oman energian riippuvuudesta koettiin siellä paljon akuutimmaksi ongelmaksi ja uhkaksi kuin suomalaisessa mediassa käydyssä keskustelussa. Huolimatta siitä, että energiaomavaraisuutemme on yksi Euroopan alhaisimmista ja riippuvuutemme Venäjän energiasta yksi suurimmista.
Näin vaalien alla ja kesän korvalla on varmasti riittävän hyvä sää käydä suomalaista energiakeskustelua. Tuulella ja vesivoimalla me emme voi energiaongelmaamme korjata. Suurimmat kotimaiset energiavarat meillä on puussa ja turpeessa. Ja sitten näihin tylsiin kylmiin lukuihin. Pari viikkoa siten kirjoitettiin kiitettävästi Metsä Groupin Äänekosken hankkeesta, joka toteutuessaan nostaa sellupuun kulutusta Suomessa 10 prosentilla eli 3-4 miljoonalla kuutiolla. Tuon puun polttaminen tuottaisi energiaa noin 6-8 TWh eli vuodesta riippuen noin kolmanneksen tai neljänneksen siitä, mitä energiaa tuotetaan turpeella.
Kansantaloudellisesti on varmasti kannattavampaa tehdä biotehdas, joka tuottaa markkinasellua, muita bioraaka-aineita ja energiaa, kuin vain polttaa puu pelkästään energiaksi. Toiseksi meillä ei riitä puuta korjattavaksi niin paljon, että sillä korvattaisiin koko turpeesta saatu energia.
Hyvinä aikoina turpeen on myönnetty olevan kotimainen ja työllistävä, mutta sen ympäristövaikutusten on väitetty olevan niin massiiviset, että kivihiili on saanut rauhassa palaa kiihtyvällä tahdilla. Onko kukaan näistä kivihiilen kannattajista muuten koskaan käynyt toimivalla tai toiminnasta poistuneella louhoksella tai tuotanto-alueella?
Viime perjantaina (2.5.) julkaistu Geologian tutkimuskeskuksen ja Jyväskylän yliopiston monivuotinen tutkimus osoittaa, ettei turvetuotannon vaikutus näy metrien kerrostumina Martinjärven pohjasedimentissä. Vuotuinen sedimentaatio on ollut muutaman millimetrin luokkaa viime vuosikymmeninä. Viereisen verrokkijärven, jonka valuma-alueella ei ole turvetuotantoa, pohjasedimentin kertyminen oli jopa hieman nopeampaa kuin Martinjärven.
Eli puheet ”turvelouhosten” aiheuttamista metrien kerrostumista osoittautuivat tällä kuulemma pahimmalla alueella fiktioksi. Kaikella teollisella tuotannolla on ympäristövaikutuksia ja tästä syystä Vapo ei ainakaan halua vähätellä niitä. Sillä onkin meneillään monivuotinen ohjelma kaikkien vesistövaikutusten minimoimiseksi. Mutta nyt on ainakin selvitetty lähtötaso, mikä on millimetrejä vuodessa ei metrejä. Mielikuvien luonnissa ero on todella suuri ja liioittelullakin pitäisi olla joku tolkku, vaikka kuinka omalla asialla ollaan.
Tämä on muuten se samainen Martinjärvi, josta YLE on tekemässä miljoonasatsauksella fiktiivistä ohjelmasarjaa. Fiktio siis perustuu noihin metrien kerrostumiin, joita ei ollutkaan. Pitäisikö budjettikin leikata sadasosaan ja käyttää sekin raha faktojen kertomiseen, fiktioiden sijaan?
Nyt kuitenkin vaalien alla kehotan kaikkia äänestäjiä ensinnäkin käyttämään äänioikeuttaan ja toiseksi laittamaan oman ehdokkaansa selkeästi ottamaan kantaa energiakysymyksiin.
