Hyppää sisältöön
3.6.2022 Blogi

Kosteikko on kova sana

Kirjoittaja: Ahti Martikainen

Kun tapaa Brysselissä virkamiehiä ja poliitikkoja, niin voi olla varma, että kaikissa ilmastoa ja energiaa koskevissa keskusteluissa sivutaan ennallistamista. Oli kyseessä sitten pellot tai metsätalouden tarpeisiin ojitetut suoalueet. Ennallistaminen lisää biodiversiteettiä, vähentää CO2-päästöjä, joten se on aivan fiksua toimintaa. Meillä Suomessa on lisäksi tilanne, että meillä on liki miljoona hehtaaria sellaisia epäonnistuneita metsäojitettuja alueita, jotka eivät ole enää suota, mutta joista koskaan ei tule tuottavaa metsää. Puun kasvu on niin hidasta, ettei sitä kannata edes korjata.

EU julkistaa 22.6.2022 ehdotuksen ennallistamislaiksi. Odotettavissa on melkoisia tavoitteita. Mitä, jos olisimme aktiivisia tässä ja hamuaisimme mahdollisimman paljon EU-tukirahaa juuri näiden epäonnistuneiden metsäojitusalueiden ennallistamiseen. Monesti syyttävä sormi kohdistuu turvepeltoihin, joita on kokonaisuudessaan noin neljännesmiljoona hehtaaria. Jätetään ne pääsääntöisesti rauhaan, sillä niillä tuotetaan ruokaa ja sitä tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Turvetuotantoalueita ei kannata myöskään ottaa tikun nokkaan, koska niitä ennallistetaan jo vauhdilla. Ainakin Neova ennallistaa.

Neova rakentaa lisää kosteikkoja turvaamaan luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla eli vesittämällä ja metsittämällä entisiä turvetuotantoalueita. Kosteikkohankkeet ovat Neova-konsernin uudistetun vastuullisuusstrategian ja biodiversiteettiohjelman mukaisia hankkeita.

Biodiversiteettiohjelmamme tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta ennallistamalla 2 000 hehtaaria tuotantoalueita vuosina 2021-2025 yhteistyössä paikallisten sidosryhmien kanssa. Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on meille yhtiönä tärkeää ja kosteikkohankkeet on hieno osa tätä tavoitetta ja päämäärää.

Ennallistamissuunnittelu on aloitettu muun muassa Lavassaaren alueella Virossa yhteistyössä EU:n WaterLANDS-hankkeen kanssa, Norrbomurenin alueella Ruotsissa Ruotsin maatalousyliopiston kanssa ja Komppasuon alueella Suomessa yhteistyössä EU:n MERLIN-hankkeen kanssa.

Ennallistamissuunnittelussa keskitytään tiettyihin turvetuotantoalueisiin, joiden avulla haluamme osoittaa, miten luonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä luomalla kosteikkoja sekä mosaiikkimaista vaihtelua elinympäristöihin.

Suljettujen turvetuotantoalueiden topografia, hydrologia sekä kalliot ja kivet vaikuttavat siihen, mikä on paras vaihtoehto seuraavaksi maankäyttömuodoksi. Jo turvetuotannon aikana vesienkäsittelyrakenteisiin kehittyy monipuolinen kosteikkolajisto, ja luonnon monimuotoisuutta voidaan lisätä edelleen tekemällä pieniä kosteikkoja sekä rakentamalla pesimis- tai suoja-alueita.

Vastuullisuusstrategian toteuttamiseksi Neova on viime vuosina perustanut kosteikkoja eri puolille Suomea jo yli 2 700 hehtaaria. Valtaosa näistä on perustettu entisille turvetuotantoalueille tai niiden yhteyteen.

Toukokuun alussa Neova toi kerralla myyntiin yli 20 kosteikkoa eri puolilla Suomea. Kosteikkojen pinta-alat vaihtelevat 5 ja 100 hehtaarin välillä. Yhteensä kosteikkoja tuli myyntiin noin 1 000 hehtaaria.

Kirjoittajasta

Ahti Martikainen Director, Communications and Public Affairs ahti.martikainen@neova-group.com +358 (0)40 680 4723

Ahdilla on yli 35 vuoden kokemus viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista. Hän on työskennellyt Neovalla vuodesta 2011 lähtien.

Lue kaikki tämän kirjoittajan blogikirjoitukset