Toimittaja ja Suomen Moskovan suurlähetystön entinen lehdistöneuvos Leena Liukkonen kirjoitti Talouselämässä tällä viikolla eritäin hyvän analyysin Krimin selkkaukseen johtaneista tapahtumista. Eli siitä, kuinka Venäjä koki taloudellisten intressiensä tulleen uhatuiksi. Kysymys oli rahasta. Aika yksinkertainen, mutta tuttu motiivi.
Tämäkin kahina on onnistunut osoittamaan sen, että kaikissa sodissa tai mellakoissa ensimmäinen uhri on totuus. Kun seuraa Russian Todayn ja CNN:n uutislähetyksiä, ei voi uskoa, että kysymys on saman kriisin seurannasta. Itse olen työskennellyt median kanssa tai mediassa jo liki 30 vuotta ja muistan hyvin sen ajan kultaiselta 80-luvulta, kun luki kirjoittamastaan tiedotteesta tai järjestämästään tiedotustilaisuudesta juttua joko oikeiston tai vasemmiston lehdestä, ei aina tiennyt olivatko toimittajat olleet saman uutisen ja lähteiden äärellä laisinkaan. Mutta ei se juuri haitannut, sillä kaikki tiesivät, että poliittisilla lehdillä on poliittinen agenda. Ja omille maksaville tilaajille juttuja kirjoitettiin.
Itse asiassa sijoittajasuhdeviestintä on kaikista viestinnän muodoista helpointa ja reiluinta. Kun ei tiedä onko joku ostamassa vai myymässä osaketta, ei myöskään ole olemassa perinteisessä mielessä huonoja tai hyviä uutisia. Eli on vain uutisia. Fiksu yhtiö ei kerta kaikkiaan lähde värittämään tietoa taloudellisesta tilastaan mihinkään suuntaa, jos haluaa olla jatkossakin kiinnostava ja luotettava sijoituskohde. Ja osansa valvonnasta hoitavat analyytikot ja fiksut taloustoimittajat. On todella hyvä asia yritykselle, jos sitä seuraa ammattitaitoiset analyytikot ja toimittajat. Ja usein nämä kaksi tahoa vielä valvovat toisiaan. Talousuutisointi on kuluttajasuojan kannalta varsin hyvässä jamassa. Pörssiyhtiöiden on lisäksi viipymättä oikaistava markkinoilla liikkuvat väärät tiedot. Tämäkin hillitsee hulvatonta uutisointia.
Hyvin harva media päästää myöskään aivan noviisia politiikantoimittajaa kirjoittamaan uutisia hallitusneuvotteluista tai Krimin kriisistä. Mutta yksi alue on, jossa sana on vapaa. Se on valitettavasti ympäristöjournalismi. Toki meillä on muutamia alaan vihkiytyneitä ja kouluttautuneita toimittajia, mutta tällä alueella olisi todella kehittämisen varaa. Monasti näyttää siltä, että halu kirjoittaa ympäristöasioista on suurempi kuin kyky. Valitettavasti lukija ei tätä aina tiedä.
Hulluin esimerkki, johon olen törmännyt, oli viime syyskuussa, kun bändikaverukset kirjoittivat valtakunnalliseen lehteen ympäristöreportaasin, jossa todettiin mm. että vaimo haravoi järven pinnan puhtaaksi joka aamu. Kova on täti, jos juttu olisi totta. Lähde kertoi, mitä halusi, freelancer bändikaveri kirjoitti ja lehti julkaisi. Niin vain juttu meni faktoiltaan tarkistamattomana painoon ja lukijoille. Vastaavaa ei voisi kuvitella tapahtuvan vaikka jonkun yrityksen taloudesta kertovan artikkelin kohdalla.
Taloustoimittajat joutuvat julkistamaan osakeomituksensa, jotta lukijoille selviää, onko toimittajalla ns. ”omaa lehmää ojassa”, mediatalot ilmoittavat myös automaattisesti, jos uutisoinnin kohde kuuluu samaan konserniin. Avoimuus tuo luotettavuutta ja luotettavuus vie kehitystä eteenpäin.
Luonnonsuojelu ja ympäristövastuu ovat varmasti asioita, joiden kohdalla peukku nousee useimmilta ylös automaattisesti. Mutta onko sopivaa, että hyvän asian puolesta voidaan faktoja venyttää lähes rajattomasti. Pari viikkoa sitten luonnonsuojeluliitto kertoi tiedotustilaisuudessa, että turvetuottajat ovat vääristelleet mittaustuloksia ja että 90 % päästöistä puuttuu. Nämä ”tosiasiat” uutisoitiin monessa paikassa kritiikittä.
Ne, jotka hakevat turvetuotantolupia raportoivat päästöt juuri niin kuin Ympäristöministeriö on ohjeistanut ja ohjeistaa. Jotkut jopa mittaavat ja raportoivat huomattavasti yli vaatimusten. Ei kukaan ole vääristellyt mitään. Tässä olisikin ympäristöjournalismille oikein Bonnierin journalistipalkinnon kokoinen haasteen paikka.
Vapo allekirjoittaa Suomen Ympäristökeskuksen ja mm. GTK:n tiedot, jotka ovat todenneet tutkimuksissaan, että Suomen kiintoaine-, fosfori- ja typpipäästöistä tulee turvetuotannoista alle 1 %. Luonnonsuojeluliiton mukaan että enemmistö päästöistä tulee turvetuotannosta. Sitähän tuo tarkoittaa, jos 90 % päästöistä puuttuu raporteista. Jompikumpi osapuolihan valehtelee, niin että korvat soi. Tämähän pitää tutkia ja paljastaa.
Vai onko tässäkin asiassa selitys niin yksikertainen, että kysymys on vain politiikasta. Taas aika tuttu motiivi.
