Nato-keskustelua on käyty kiihtyvin kierroksin pitkin kevättä. Keskustelussa on jotenkin unohtunut, että sellainen 30 prosenttia suomalaisista on ollut Natoon liittymisen kannalla kymmeniä vuosia. Tuskin olen kovin väärässä, jos sanon, että Krimin sota vuonna 2014 laittoi monen julkinatolaisen kanssa kaapissa olevat suomalaiset ajattelemaan jäsenyyttä aikaisempaa perustellummin. Jostakin syystä asia ei ollut kovin suuressa suosiossa mediassa.
Eli varsin suurelle osalle kansaa tämä nyt tehty Nato-päätös on looginen, mutta turhan kauan kestänyt lopputulema. Venäjän tämän kevään hyökkäyksen jälkeenkin kantaansa epäröineet muistuttavat, että Suomella on vahvat puolustusvoimat, joiden ansiosta olemme turvassa ilman Natoakin. Onneksi meillä on vuosikymmenten ajan ollut puolustusvoimissa ja puolustusministeriössä riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa, jotka ovat koko ajan nähneet Suomen turvallisuustarpeet. Nyt kaikkien on hyvä uskoa Suomen nopeaan ratifiointiprosessiin, koska olemme sotilaallisesti Nato-yhteensopivia, pitkäaikaisia kumppaneita ja meillä on vahva armeija. Vuosien varrella näitä nyt kiitettyjä puolustamisen ammattilaisia on kutsuttu milloin Nato-haukoiksi, Russo-fobisteisiksi tai milloin minkäkin trauman sairastajiksi. Hassusti haukat muuttuivat kyyhkyiksi. Onneksi realismi ja järjenkäyttö tuntuvat olevan pitkästä aikaa taas muodissa.
Energia-ala ja kotimaisen ruuan tuotanto ovat seuraavina pöydällä. Ainakin energia-alan sisällä on vuosikymmeniä peräänkuulutettu pitkäjänteistä energiapolitikkaa, mikä mahdollistaisi sekä energiahuollon turvaamisen kaikissa olosuhteissa että kohtuullisina pysyvät investointikustannukset. Energia-alalla infrastruktuuri-investointien käyttöikä on helposti kymmeniä vuosia, joten suunnittelun lähtökohtana olisi oltava stabiili ja pitkäaikainen energiapolitiikka, joka ei heilu parlamenttivaalien mukaan.
Nyt olemme vähän heikossa hapessa energiapolitiikkamme kanssa. Jos haluamme olla optimisteja, voimme kiikun kaakun selvitä seuraavasta talvesta, vaikka sähkön tuonti Venäjältä loppuisikin pysyvästi. Jos talvi on normaali tai leudompi, jos kaikki ydinvoimayksikkömme ovat kireimpinä pakkasjaksoina toiminnassa, jos Ruotsin siirtoyhteyksissä ei ole häiriöitä ja jos saamme vuokrattua LNG-laivan kattamaan mahdollisia maakaasun tuontihäiriöitä. Ja jos kesällä saadaan turvetta ylös kattamaan Venäjältä tuodun hakkeen vajetta. Aika monta ”jos”-sanaa tuossa on, että voisi puhua huoltovarmuudesta. Uutta tekniikkaa pitää kehittää ja siirtyä energia-alallakin kohti vihreää teknologiaa. Mutta siihen voidaan siirtyä huoltovarmuusmielessä vasta sitten, kun se on varmaa ja toimivaa, ja ennen kaikkea silloin kun se varmasti takaa sähkön ja lämmön riittävyyden Suomen rajojen sisällä. Ja sen, että teollisuuden pyörät pyörivät ja tuottavat sitä yhteistä jaettavaa.
Luulen, että ensi talven A-studioissa puhutaan sote-alueiden lukumäärän sijaan enemmän Ukrainan sodan aiheuttamasta globaalista ruokariisistä, ruokakriisin aiheuttamista pakolaisongelmista ja kenties jopa toimenpiteistä kotimaisen maataloustuotannon ja oman elintarvikehuollon turvaamisesta. Mielestäni tuon viimeisen asiakohdan voisi ottaa heti aika kärkeen hallituksen päätösten esityslistaa laadittaessa. Eli miten pidetään kotimainen maatalous- ja elintarviketuotanto pystyssä kaikissa tilanteissa.
Siperia opettaa, sanotaan. Tänä keväänä Siperian lehtikuusta ei enää tarvitse suunnitella terassimateriaaliksi, sillä sitä ei enää ole. Euroopan suurin betonirautatehdas on pommitettu maan tasalle ja betonirautojen hinnat ovat hypänneet Suomessakin taivaisiin viime kesään verrattuna. Ensi Vapun munkkien paistamiseen tarvittava auringonkukkaöljykin saattaa olla aika hankkia jo nyt. Näin se maailma toimii.
Olin viime viikolla Brysselissä kertomassa huolia siitä, mitä tapahtuu Suomessa salaatinviljelylle, puuntaimien kasvattamiselle ja lähes kaikelle kasvihuoneviljelylle, jos kasvuturpeen asemaa vaikeutetaan uudella regulaatiolla. Vastaus DG Klimassa eli ilmastoasioiden pääosastolla oli, että mikäli suomalaiset puutarhurit joutuvat lopettamaan kasvuturvepulan takia toimintansa, he voivat aina hakea korvauksia EU:lta. Valitettavasti ”reilun siirtymän” kaltainen tuki ei tuo tuoreita tomaatteja ja salaatteja suomalaisten ruokapöytiin. Järkevä ja pitkäaikainen elintarvike- ja maatalouspolitiikka sen sijaan pitää ne ruokalautasellamme. Näissä asioissa kannattaa toimia vähän etupeltoon. Ihan niin kuin puolustusvoimat teki mm. hävittäjähankintojensa kanssa.
