Hyppää sisältöön
18.12.2020 Blogi

Olisiko käynyt niin, että vihtaasi on kustu?

Kirjoittaja: Ahti Martikainen

Tuo Lapinlahden lintujen rallatushan jatkuu arvelulla, että ” olisiko käynyt niin, että sinua on huijattu?" Tämä rallatus saattaa naurattaa monia, mutta ei energiaturvealalla työskenteleviä. Eikä varmaan valtiovarainministeriötäkään.

Kesäkuussa julkaistiin surullisen kuuluisa Sitran pamfletti, jossa vanhoihin skenaarioihin perustuen esitettiin totena, että energiaturpeen käyttö ei vähene Suomen nykyisen hallitusohjelman tavoitteen mukaisesti. Väitettiin, että energiaturpeen käyttö ei siis puolitu vuoteen 2030 mennessä. Ylen aamustudiossa asiaa vahvisti ”asiantuntijana” ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikainen. Johtopäätös oli, että tarvitaan turveveron korotus, kun päästöoikeuden nouseva hinta ei riitä varmistamaan energiaturpeen käytön alenemista.

Ei auttanut turvealan todelliseen kulutukseen perustuneet lausunnot, ei energiaturpeen käyttäjien omat ennusteet. Vaikka alan sisältä todettiin, että energiaturpeen käyttö alenee alle puoleen jo vuoteen 2025 mennessä, niin budjettiriihi kaksinkertaisti turpeen veron ja kehitti vielä merkillisen lattiahintamallin takaamaan, että kyllä varmasti vähenee.

Tuore tilastokeskuksen tilasto osoitti, että kuluvan vuoden tammi-syyskuussa energiaturpeen käyttö väheni 25 % edellisvuoteen verrattuna.  Ja aleneminen kiihtyy. Eli puolittuminen tapahtuu paljon ennen vuotta 2025. Ja tänä vuonna energiaturpeen päästöt ovat 3 % Suomen päästöistä.

No, mitä tällä energiaturpeen nopeutetulla alasajolla saatiin aikaan? Juuri se, mitä alalla pelättiin. Taloustutkimuksen tuoreen selvityksen mukaan vapaaseen pudotukseen syösty energiaturveala ”tuottaa” tilastoihin lähivuosina 3 500 menetettyä työpaikkaa. Eli seitsemän Kaipolaa. Aika vähän on näkynyt ministereitä pahoittelemassa asiaa. Se on muuten yli 1/3 siitä määrästä, mikä eläkeputken poistolla pitäisi saavuttaa uusia työllisiä. Koneyrittäjille samainen tutkimus laskee yli 800 miljoonan euron rahalliset tappiot. Pelkästään Vapolle energiaturpeen nopeutettu alasajo maksaa saamatta jäävinä kassavirtoina ja alaskirjauksina yli 200 miljoonaa euroa eli 6-7 aktiivihiilitehtaan investointiin tarvittavan määrän rahaa.

Alalla pelkäsimme, että energiaturpeen potkiminen aiheuttaa tuontihakkeen ryntäyksen Suomeen. Niin teki.  Nyt näyttää siltä, että hakkeen tuonti kasvaa pari miljoonaa kuutiota. Suomessa menee hakkeeksi entistä enemmän sellupuuta ja järeämpääkin puutavaraa.  Vaikka hallitusohjelmassa nimenomaan sanotaan, ettei energiaturpeen verotus saa johtaa jalostuskelpoisen ainespuun polttoon.

Vapo pystyy vanhoilla varastoilla pitämään Suomen huoltovarmuudesta huolta pari vuotta. Mutta mitäs sen jälkeen? Ei ole talvella 2023 uusia teknologioita eikä pienydinvoimaloita maassa kaukolämpöä tuottamassa. Tämä on kylmä totuus. Toivottavasti talvi on lämmin.

Innokkaimmat poliitikot riemuitsivat, että ei huolta, sillä EU:n oikeidenmukaisen siirtymän rahastosta tulee rahaa turvealan yrittäjille. Nyt lait on nuijittu Brysselissä valmiiksi. Ei tule rahaa sieltä suoriin kompensaatioihin eikä investointeihin. No, sitä on hyvä selitellä kunnallisvaalitilaisuuksissa.

Tällä viikolla TEM ehdotti, että maksetaan yrittäjille romutuspalkkioita, jotta he tuhoavat tuotantokalusteensa. Ajatus lämmittää yhtä paljon kuin, jos koronan takia vailla keikkaa jääneelle orkesterille tai asiakkaita vailla jääneelle ravintolalle annettaisiin tikut ja sytytysnestettä ja sanottaisiin, että polttakaa soittimet ja ravintola pientä korvausta vastaan. Tuollainen tuki lämmittää todella vähän aikaa.

Energiaturvealalla on poliittisten päätösten aiheuttama hätä juuri nyt. Noita urakoitsijoita on parin vuoden jälkeen enää hiukan enemmän kuin Marskin ritareita. Silloin on turha tulla seppeleen kanssa lohduttamaan ja pahoittelemaan huonoja päätöksiä. Tekoja tarvitaan nyt. Kun energiaturveala menee alas, menee samalla kuiviketurpeen tuotantokyky. Sekin on huoltovarmuusasia mm. Suomen maidon- ja lihantuotannon kannalta. Nyt tuodaan haketta korvaamaan suomalaista energiaa ja työtä. Kuiviketurpeen loppuminen tuo marketteihin enenevässä määrin tuontilihaa ja tuoretta tuontimaitoa.

Ja älkää vaan poliitikot sanoko, ettei teille kerrottu tänä vuonna etukäteen, mihin kiihdytetty energiaturpeen alasajo johtaa. Sitä saatiin, mitä tilattiin: lisää työttömiä, vähemmän verotuloja, alentunut huoltovarmuus, metsäteollisuudelle korkeammat kustannukset ja yrittäjille kohtuuttomat rahalliset tappiot.

Ahti Martikainen

Kirjoittajasta

Ahti Martikainen Director, Communications and Public Affairs ahti.martikainen@neova-group.com +358 (0)40 680 4723

Ahdilla on yli 35 vuoden kokemus viestinnästä ja yhteiskuntasuhteista. Hän on työskennellyt Neovalla vuodesta 2011 lähtien.

Lue kaikki tämän kirjoittajan blogikirjoitukset