Suomen metsien ja maaperän päästöjen ympärillä viime viikkoina käyty keskustelu on osoittanut ainakin sen, että eri maiden erilaiset menetelmät päästöjen laskennassa, päästöjen määrittelyssä ja päästövähennystavoitteiden asettelussa ovat johtaneet tilanteeseen, jossa kukaan ei tunnu tietävän, mistä on sovittu ja missä ollaan menossa. Epäselvää on myös se, kuka maksaa ja kenelle, kun joku maa ei pääse tavoitteeseensa.
Jos puhutaan pelkistä päästöistä, niin energiantuotannon ja liikenteen päästöt ovat aika yksinkertaisia mitata. Piipun tai pakoputken päästä tulee hiilidioksidia ja se voidaan mitata polttopaikalla. Periaatteessa yksinkertaista. Kun esimerkiksi Helsingin kaupunki lämmitettiin pääasiassa kivihiilellä ja maakaasulla tuli muutama miljoona tonnia vuodessa hiilidioksidipäästöjä tilastoihin. Myös ilmaan meni Suomessa yksiselitteisesti muutama miljoona hiilitonniatonnia. Mutta tilastoihin ei menneet hiilen louhinnan- ja kuljetuksen aiheuttamat päästöt, koska näin on sovittu. Kun hiili vaihdettiin puuhakkeeseen, saman lämpömäärän tuottaminen puulla teki kaukolämmöstä tilastoissa päästöttömän. Koska on sovittu, että puunpoltto ei aiheuta laskennallisia päästöjä. Ilmasto ei ymmärrä tilastointia, sillä saman lämpömäärän tuottaminen puulla päästää ilmaan enemmän hiilidioksidia kuin sen tuottaminen kivihiilellä. Mutta kun on sovittu, että puusta ei tule päästöjä, niin ne päästöt eivät mene tilastoihin.
Koska kivihiiltä, maakaasua ja turvetta poltetaan nyt vähemmän kuin 10 vuotta sitten energiantuotanto on vähentänyt reilusti laskennallisia päästöjään. Kun kivihiiltä ei tuoda eikä polteta, poltetaan enemmän puuta. Ennen Ukrainan sotaa neljännes Suomen kaukolämmön haketarpeesta tuotiin Venäjältä. Näppärää, sillä silloin ei tullut laskennallisia päästöjä, eikä kulutettu omien metsien hiilinieluja. Nyt ei puu kulje Venäjältä, joten siellä hiilinielut kasvavat ja Suomessa hupenevat. Ilmasto ei rajoista välitä.
Ojitusten, lannoituksen ja hyvän metsänhoidon ansiosta puuta kasvaa nyt Suomessa paljon enemmän kuin 50 vuotta sitten ja myös hiiltä on metsissä aikaisempaa enemmän. Metsää kasvattaa myös ilman runsaampi hiilidioksidipitoisuus ja pidentyneet kasvukaudet. Miksi siis olemme lirissä?
Siksi, että eri mallit näyttävät, että metsien alla olevasta maaperästä pääsee aikaisempaa enemmän hiilidioksidia ilmaan. Kuinka paljon enemmän? Rehellinen vastaus on, että kukaan ei tiedä. Onko sama maaperäpäästöjen kiihtyminen tapahtunut muissakin metsäisissä maissa kuten Ruotsissa, Ranskassa, Saksassa jne. Kukaan ei tiedä, eikä ole myöskään tiedossa miten eri maiden päästöt tarkalleen mitataan ja kirjataan tilastoihin.
Monia ihmetyttää se, että NASA:n satelliittimittauksissa Suomen maaperä sitoo hiiltä ja LUKE:n (Luonnonavarakeskuksen) mallinnuksissa se on muuttunut päästölähteeksi. Yksittäinen suuri ero on se, että tilastoihin ei päädy se hiili, minkä noin 5 miljoonaa ojittamatonta suohehtaaria sitoo hiiltä sammaleeseen ja turpeeseen. Se määrä on noin 6 miljoonaa tonnia vuodessa ja se vastaa kutakuinkin Suomen henkilöliikenteen vuotuisia päästöjä. Ja tämä ei näy tilastoissa, koska on sovittu, että luonnontilaisten soiden hiilensidontaa ei huomioida tilastoissa.
Ennen kuin rahaa aletaan liikuttelemaan päästökompensaatioissa maiden rajojen yli, on saatava samat säännöt ja laskentakaavat kaikille. Nyt meno on kuin Trondheimin hyppyrimäessä tai moukarihäkissä, jossa joka maalla on hieman erilainen mittanauha, eripainoinen moukari ja omat sallitut lisäaineet voimanhankintaan. Ei ihme jos rivikansalaisten lisäksi monet kansanedustajatkin ihmettelevät, mitä maailman kunnianhimoisimpien ilmastotavoitteiden kohdalla Suomessa on sovittu ja mihin on sitouduttu.
Suomen on syytä olla aloitteellinen reilujen ja tasapuolisten päästölaskukaavojen uusintaurakassa ennen kuin sakkokierrokset menevät turhaan maksuun.
