Olin eilen viimeksi esittelemässä yhtiömme toimintaa Itä-Suomessa erään kaupungin päättäjille. Päättäjät olivat kenttäkäynnin jälkeen tyytyväisiä näkemäänsä ja toivoivat Vapolta lisää panostuksia turpeen korkeamman jalostusasteen tuotteiden kehittämiseen polttamisen sijaan.
Juuri tämä on yhtiömme strategia. Kukaan ei oikein tunnu uskovan, kun kerron, että nykyisellään energiaturpeen osuus on konsernimme liikevaihdosta enää 21 prosenttia ja seuraavan kymmenen vuoden aikana se menee varmuudella alle 10 prosenttiin eli varsin pieneen marginaaliin.
Turve on turhaan leimattu sen energiakäytön takia ei-toivotuksi raaka-aineeksi. Kun luen hallituksen ohjelmaa ja linjauksia, sieltä nousevat esiin tarve työllistää lisää suomalaisia etenkin muuttotappiokunnissa sekä kehittää tuotteita, joilla on positiivinen vaikutus hiilitaseeseen. Meidän tulee myös pitää huolta metsiemme kestävästä käytöstä. Ja kyllä meidän on pidettävä huolta kauppataseesta ja kansantalouden tilasta.
Turpeella on raaka-aineena monia mielenkiintoisia ominaisuuksia. Yksi niistä on se, ettei turve jostakin syystä homehdu. Ei aumoissa eikä edes muoviin pakatuissa paaleissa. Miksi? Sitä ei oikein tiedetä. Tarvitaan paljon perustutkimusta.
Mikä on ollut suomalaisen rakentamisen vitsaus? Homeen aiheuttamat sisäilmaongelmat. Vanhat hirsitalot, joissa on sammalta hirsien välissä ja turvetta eristeenä ala- ja yläpohjassa, ovat säilyneet homevapaina jopa satoja vuosia. Kyllä sade kastelee turve eristettäkin, mutta ei helpolla, koska turve on materiaalina hydrofobinen eli vettähylkivä. Ja kastunut eriste vain kuivuu. Luulisi, että tuollainen eristysmateriaali pitäisi keksiä eristeeksi, jos sitä ei olisi luonnostaan. Ja se sitoo eristeenä itseensä sitoutuneen hiilen ainakin yhtä hyvin kuin rakenteiden lankut ja hirret. Sama koskee erilaisia rakennus-, akustiikka- tai sisustuslevyjä, joita turpeesta voitaisiin puristaa aivan yhtä hyvin kuin puukuiduista.
Jos minulla olisi mahdollisuus valita kahdesta talosta, joista toinen on eristetty täysin luonnonmukaisilla materiaaleilla ja toinen vaikkapa kivi- tai lasivillalla, valintani olisi helppo. Turvekuidun ongelma on se, että joka suolla se on vähän erilaista. Tästä syystä on vaikea antaa eristeille täysin tiukkoja paloturvallisuusluokituksia. Toisen suon kuiduista puristetut eristyslevyt palavat vaikka 10 milliä tunnissa ja toisen 8 milliä. Suo ei ole standardi. Mutta kun materiaalilla on niin paljon hyviä puolia, niin eikö näistä standardeista voisi järjen nimissä joustaa luonnonmateriaalien kohdalla? Hyvä hengitysilma, hiilensidonta, kotimaisuus, uudet työpaikat, uudet vientitulot ja puunsäästö olisivat noin aluksi vaa’an toisessa kupissa.
Toinen mielenkiintoinen ominaisuus on se, että turvekuidusta tehty kassi tai pakkaus ei menetä lujuuttaan kastuessaan. Ei varmasti tarvitse miettiä kovinkaan kauaa tilannetta, jota jokainen meistä on tuskaillut, kun kastuneesta paperikassista tavarat ovat menneet pohjasta lävitse tai että aaltopahvinen pakkaus on muuttunut kostuttuaan nostokelvottomaksi. Ja taas meillä olisi puuta säästävä kierrätyskelpoinen innovaatio käsissämme.
Ehdotukseni on, että jätetään energiaturpeen kanssa tappelu sivuun ja keskitytään yhdessä turpeen uusien korkean jalostusasteen käyttömuotojen innovointiin. Moni ei varmaan tiedä, että parjatussa Vapo-konsernin turpeessa kasvaa joka vuosi yksi taimi jokaiselle maapallomme asukkaalle eli yli 8 miljardia tainta.
Toinen yllättävä fakta lienee se, että Saksa tuottaa ja käyttää paljon enemmän kasvuturvetta kuin Suomi.
Kun olin 60-luvulla kansakoulussa, meillä puhuttiin malmeista, kilkuteltiin kiviä ja pidettiin jopa malminetsinnän päiviä. Samalla tavalla voitaisiin koota vaikka parviälyllä nykyään uusia kestäviä innovaatioita turvekuidun ympärille. Tässä hallitukselle vapaasti hyödynnettäväksi.
