Hyppää sisältöön

Hankasalmen suurinvestointi koeajossa

Hankasalmen suurinvestointi koeajossa

 

Hankasalmen sahalla on tehty elo-syyskuun aikana tuotannollista koekäyttöä. Sen jälkeen, syyskuun puolivälin tienoilla, saha siirtyy kahteen vuoroon kun on saavutettu 50 prosenttia tuotantokapasiteetista.

-Marraskuussa aloitamme täyden tuotannon, tuotantopäällikkö Jukka Toiviainen sanoo.

Kesä on ollut Hankasalmen sahalla työntäyteinen, vaikka sahalinja on ollut pysähdyksissä. Suomen tämän vuoden tiettävästi suurin sahaninvestointi on työllistänyt laitteiden ja koneiden toimittajia, alihankkijoita, urakoitsijoita ja omaa väkeä. Ulkopuolisia työntekijöitä on Toiviaisen mukaan ollut parhaimmillaan sahatyömaalla 60-70.

Hankasalmen sahainvestoinnin arvo on noin 10 miljoonaa euroa. Investointi sisältää uuden sahalinjan lisäksi tukkien ja lautojen käsittelyn modernisoinnin. Uusinnalla haetaan tehokkuutta erityisesti pienpuun sahaukseseen.

Vanhat laitteet päätyvät Vapon muille sahoille varaosiksi tai romuttamoon. Myynnissäkin on vielä joitakin koneita.