Huoltovarmuuden hoitamattomuuden järkyttävä hintalappu

Tuntuu vähän turhauttavalta muistuttaa päättäjiä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin huoltovarmuuden tärkeydestä. Jo itse sana pitää sisällään sen, että jokin asia on hoidossa ja vielä varmistettu siltä varalta, että jotain yllättävää tapahtuu. Viiden vuoden perspektiivillä erityisesti kaukolämpösektorilla on tapahtunut monia yllättäviä asioita, joilla on ollut erittäin merkittävä vaikutus polttoaineiden hintoihin ja saatavuuteen. Ikävä tosiasia on se, että kokonaisvaltainen huoltovarmuustarkastelu ja sen vaatimat päätökset ja toimenpiteet ovat jääneet tekemättä.

Viiden vuoden jaksoon sopii määrätietoinen ja erittäin kunnianhimoinen politiikka turpeen ja fossiilisten polttoaineiden käytön vähentämiseksi kaukolämmön ja sähkön tuotannossa. Tuon jakson aikana turpeen käyttö on vähentynyt päästökauppasektorilla 63 %, maakaasun 51 % ja kivihiilen käyttö 68 %. Hyvältä näyttää päästöjen näkökulmasta.

Päästöoikeuden hinnalla on tässä ollut merkittävä vaikutus. Energiasektoria on heiluttanut merkittävästi tänä aikana maakaasun, sähkön ja puun tuonnin päättyminen Venäjältä. Viisi vuotta sitten sähkön tuontimahdollisuus, maakaasun käyttö kaukolämmön polttoaineena ja puun tuonti Venäjältä sekä monivuotiseen varastointiin soveltuva energiaturve nähtiin Suomen energiasektorin huoltovarmuuden kannalta positiivisina asioina. Monipuolinen polttoainepaletti ja sähkön tuonti antoi varmuutta, että sähkö ja lämpö riittävät kovillakin pakkasilla.

Tilanne on nyt pelottavan toisenlainen. Olemme pelottavan riippuvaisia energiahakkeen saatavuudesta ja hinnasta. Jo tammikuun lyhyen ja Etelä-Suomeenkin ulottuneen normaalin napakan pakkasjakson aikana alkoivat hakkeen toimitusketjut yskiä, kun kylmä kangisti ja rikkoi hakkureita ja kuljetuskalustoa. Viimeisen kolmen vuoden aikana Suomi on käytännössä polttanut kaikki vanhat energiaturvevarastonsa. En usko, että olen paljoa väärässä, jos sanon että toukokuussa kaiken kaupallisen energiaturpeen varasto on alle 1,5 TWh ja sekin vielä sellaisissa paikoissa, joissa sen käyttö on hankalaa. Energiana tuo on reilu 10 % siitä määrästä, mikä saataisiin Äänekosken biotehtaan vuosittain käyttämästä puusta. Eli ei juuri mitään.

Mitä sitten on tapahtunut? Olemme polttaneet ja poltamme kiihtyvään tahtiin kotimaista jalostuskelpoista puuta, jonka pitäisi päätyä sahoille tai sellukattiloihin kaukolämpölaitosten sijaan.

Suomen puunjalostusteollisuus on isolta osin seissyt jo viikkoja tukilakkojen takia. Miksi puun hinta vain jatkaa nousuaan? Siksi, että energiayhtiöt varautuvat ensi vuoden polttoainepulaan ja ostavat kaiken liikkeellä olevan puun. Siksi hinta nousee. Samalla kaukolämpöasiakkaat saavat varautua ilmoituksiin kaukolämmön hinnan kohoamisesta, koska polttoainekustannukset nousevat. Kun puunhinta nousee, puunjalostusteollisuuden kustannukset kasvavat ja tälläkin hetkellä on satoja työpaikkoja liipasimella, eri metsäteollisuuslaitosten meneillään olevissa muutosneuvotteluissa.

Huoltovarmuus on annettu markkinoiden hoidettavaksi ja kyllä markkinat hoitavat, että poltettavaa puuta riittää. Hinta vaan on järkyttävän iso niin kuluttajien kuin kansantalouden kannalta.

Ja kyllä huoltovarmuudesta on puhuttu. Mutta vain puhuttu. Kovin on lyhyt se lista, niistä toimenpiteistä, joita oikeasti on valtiovallan toimesta tehty, jotta meillä olisi huoltovarmuuden suunnitelma kunnossa ja sille vielä varmistuksena varasuunnitelma.

Tällä hetkellä toivomme, että Olkiluoto käynnistyy ja toimii huoltokatkon jälkeen, ensi talvi on leuto ja ettei Suomen ja Viron sekä Suomen ja Ruotsin välisiä kaapeleita käytetä satunnaiseen ankkurointiin.

Turvettakin silloin tällöin huudetaan apuun. Meillä on vielä jonkin verran tuotantoalueita, toimivia yrittäjävetoisia koneketjuja, jotka voisivat tarjota pientä helpotusta huoltovarmuusahdinkoon. Jos tänä vuonna heille ei näytetä jonkinlaista tulevaisuutta, niin viiden vuoden päästä energiaturve esiintyy vain historiankirjoissa. Samoin kuin liian moni puunjalostuslaitos.

Ahti Martikainen