Hyppää sisältöön

Kutsu Neovan virtuaalitapahtumaan 11.5.2021 klo 13.00

Neova-konsernin liikevaihtoennuste tälle vuodelle on noin 470 miljoonaa euroa, josta lähes 2/3 tulee Grow&Care-divisioonasta. Grow&Care-divisioonaan kuuluva Kekkilä-BVB on Euroopan johtava ja monipuolisin kasvualustatoimija ammattiviljelijä-, viherrakennus- ja kuluttajasegmenteissä. Loppuosa liikevaihdosta tulee energiapuusta, pelletistä ja runsaat 15 % energiaturpeen myynnistä. Tänä vuonna myös aktiivihiililiiketoiminta käynnistyy.

Neovan toimitusjohtaja Vesa Tempakan mukaan Vapo on ollut hyvä asiakasbrändi, mutta vuosien varrella se on profiloitunut vahvasti energialiiketoimintaan ja erityisesti energiaturpeen tuotantoon. Vapo myi omistamansa energiayhtiö Nevelin kuluvan vuoden alussa, minkä jälkeen oli ajankohtaista muuttaa emoyhtiön ja konsernin nimi vastaamaan paremmin konsernin liiketoimintaa. ”Emme ole enää energiayhtiö, vaan jotain aivan muuta ja uutta”, Tempakka sanoo.

Neova järjestää 11.5.2021 klo 13.00 alkaen tunnin kestävän virtuaalitapahtuman, jossa kerromme, mitä me olemme ja miksi me haluamme tulla. Avaamme tapahtumassa yhtiön strategiaa, perehdymme konsernin uusiin hankkeisiin ja kerromme miksi puutarha-ala on Euroopassa todellisessa buumissa. 

Tilaisuuden juontaa Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi. Tilaisuudessa Neovan ja Kekkilä-BVB strategiaa avaavat Neovan toimitusjohtaja Vesa Tempakka

Uusista tuulista kertovat Neova Venturesin liiketoimintajohtaja Mia Suominen, Neovan aktiivihiililiiketoiminnan eli Novactorin johtaja Jaakko Myllymäki ja Neovan tuulivoimahankkeita vetävä projektipäällikkö Lauri Alanen.

Euroopan puutarhainnostusta avaavat Kekkilä-BVB:n liiketoimintajohtaja Tiia Kujanpää ja Kekkilä-BVB:n vastuullisuus- ja brändijohtaja Nina Kinnunen.

Osallistujat voivat koko lähetyksen ajan lähettää kommentteja ja kysymyksiä lähetykseen. Vastaamme niihin lähetyksen aikana. Tilaisuuden aktiiviosuus kestää runsaat puoli tuntia ja loppuosa on varattu kysymyksille.

KATSO LIVELÄHETYS KLO 13 TÄSTÄ LINKISTÄ

Tervetuloa!