Hyppää sisältöön

Metsäliiton ja Vapon biodieselhankkeen mahdolliseksi sijoituspaikaksi Kemin Ajos

Metsäliiton ja Vapon suunnitteleman biodieseltehtaan esiselvitystyö etenee. Biodieseltehtaan sijoituspaikkana tarkasteltiin alustavasti neljää eri vaihtoehtoa, jotka olivat Kemi, Äänekoski, Jönköping Ruotsissa ja Kunda Virossa. Selvitystyön edetessä on mahdolliseksi sijoituspaikaksi tarkentunut Kemin Ajos. Seuraavaksi käynnistyy Kemin vaihtoehdon ympäristövaikutusten arviointi.
 
Metsäliiton ja Vapon esiselvityksessä oleva biodieselhanke on yksi kolmesta hankkeesta, jotka Suomen työ- ja elinkeinoministeriö on toimittanut Euroopan komissiolle EU:n NER300-rahoituksen hakijana. Hankkeen valmistelusta vastaa Vapon ja Metsäliiton omistama Forest BtL -projekti. ”Komissio tekee päätöksen tuesta vuoden 2012 loppuun mennessä ja komission päätöksen jälkeen on vasta mahdollisuus tarkastella investoinnin tarkempaa aikataulua, yhteistyökumppaneita ja rahoitusta”, Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny sanoo.
 
Toteutuessaan tuotantolaitos olisi Yli-Kyynyn mukaan erittäin merkittävä edistysaskel Suomelle tavoitteessa kattaa 10 % liikenteen käyttämästä polttoaineesta uusiutuvalla energialla vuoteen 2020 mennessä. ”Puhumme nyt tuotantolaitoksesta, jonka hinta on noin 500 miljoonaa euroa ja joka tuottaisi vuodessa noin 100 000 tonnia huippulaatuista talviolosuhteisiinkin soveltuvaa biodieseliä. Laitoksen ylläpitäminen työllistää kaikkiaan arviolta noin 200 henkeä, mutta rakentamisvaiheessa työllistämisvaikutus on tätäkin suurempi”, Yli-Kyyny sanoo.
 
Nyt tarkasteltavan laitoskonseptin etuna on sen monistettavuus ja riippumattomuus alueellisesta muusta teollisuustuotannosta. Meren äärellä sijaitseva Kemin Ajos osoittautui tarkasteluissa edulliseksi sijoituspaikaksi logististen etujensa vuoksi niin raaka-aineen kuin lopputuotteidenkin näkökulmasta.
 
Lisätietoja:
– Tomi Yli-Kyyny, toimitusjohtaja, CEO, Vapo Oy, puh 050 1280
– Ahti Martikainen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Vapo Oy, puh 040 680 4723