Hyppää sisältöön

Mynämäellä lämpölaitoksen avajaiset 24.10.2016

Mynämäelle rakennetun uuden lämpölaitoksen avajaisia vietetään maanantaina 24.10. klo 15-17. Uusi lämpölaitos korvaa Mynämäellä öljyn käyttöä ja lisää uusiutuvan ja kotimaisen energian osuutta kaukolämmön tuotannossa. Mynämäen kaukolämpö on nyt entistä puhtaampaa, ympäristöystävällisempää ja taloudellisempaa. Laitos on myös merkittävä paikallinen työllistäjä. Kaukolämpöasiakkailleen Vapo on kehittänyt uusia digitaalisia palveluita.

− Haluamme satsata asiakaskokemuksen parantamiseen ja siihen liittyen olemme kehittäneet uuden sähköisen asiakasportaalin, jota esittelemme tilaisuuden aikana kaikille kiinnostuneille, kertoo Vapon kaukolämpöpäällikkö Clas Blomberg.
− Olemme lisäksi investoineet tuntiluentaan, jonka ansiosta voimme tarjota kaukolämpöasiakkaillemme tarkempaa tietoa ja parempaa palvelua tulevaisuudessa. Kerromme aiheesta tarkemmin avajaisten yhteydessä, Blomberg kertoo.

Tilaisuudessa pääsee tutustumaan uudistuneeseen lämpölaitokseen ja kaukolämmön tuotantoon Vapon asiantuntijoiden opastuksella. Tilaisuudessa puhujina ovat kansanedustaja Ilkka Kanerva, Mynämäen kunnanjohtaja Seija Österberg sekä Vapon Lämpö ja Sähkö -liiketoiminta-alueen johtaja Markus Hassinen. Tarjolla on kakkukahvit 100 ensimmäiselle.

Osoite: Pyykkärintie 7, Mynämäki

Lisätietoja
– Clas Blomberg, kaukolämpöpäällikkö, Vapo Oy, puh. 020 790 4862