Hyppää sisältöön

Neova otti mehiläiset mukaan tukemaan luonnon monimuotoisuutta

Viime heinäkuussa Neova laajensi vastuullisuusohjelmansa mukaista biodiversiteetin tukemista hankkimalla neljä mehiläispesää yhtiön Vantaan Tikkurilan toimitilan katolle. Sopiva ja helppohoitoinen paikka löytyi viherkaton kupeesta omalta tasanteeltaan. Pesät voi nähdä Neovan toimitilojen pohjoispäädystä.

Pölyttäjähyönteisten määrä maailmassa on huvennut uhkaavasti. Pölyttäjien katoaminen on kohtalon kysymys paitsi luonnolle, myös ihmisille, koska 80 prosenttia viljelykasveista tarvitsee hyönteispölytystä. Syynä katoon on hyönteisten elinympäristöjen katoaminen, hyönteismyrkyt, vieraslajit ja ilmastonmuutos.

Yksi mehiläispesä tarjoaa ympäristölle 50 000 pölyttäjää. Neljän pesän noin 200 000 tarhamehiläistä pölyttävät hyvissä olosuhteissa miljoonia kukintoja päivässä. Yksi pesä tuottaa hunajaa vuodesta riippuen 30 – 50 kiloa.

Mehiläispesät on toimittanut ja ne hoitaa Korpikuusikon Hunaja Oy avaimet käteen -periaatteella. Korpikuusikon Hunaja Oy on Jokioisilla sijaitseva mehiläisalan yritys.  

“Mehiläispesien hankkiminen on konkreettinen keino toteuttaa ympäristöteko ja tukea luonnon biodiversiteettiä. Tavoitteemme on tuoda ihmisten ja pölyttäjien elinympäristöt lähemmäksi toisiaan”, kertoo Korpikuusikon Hunajan mehiläistarhaaja Teemu Aittamaa.

Luonnonvaraiset lajit ovat se hyönteisryhmä, joka pääsääntöisesti vastaa pölytyksestä, mutta tarhatuilla mehiläisilläkin on siinä suuri alueellinen ja symbolinen merkitys.

“Minulta on kysytty taistelevatko eri pölyttäjälajit keskenään. Maamehiläiset, kimalaiset, kukkakärpäset… kaikilla on omat yhteiskuntansa ja elintapansa ja niiden toiminta täydentää toisiaan. Vaikka pölyttäjien ahdinko on suurin maaseudulla, niin itse ongelmat ratkaistaan kaupungeissa. Omat mehiläispesät pitävät tärkeän asian pinnalla”, Teemu lisää.

Neova on ottanut tavoitteekseen löytää uusia keinoja biodiversiteetin edistämisen monilla eri tavoilla.

“Neovan biodiversiteettiohjelman tavoitteena on edistää luonnon monimuotoisuutta konkreettisilla toimenpiteillä, kuten ennallistamalla vanhoja tuotanto-alueita kosteikoiksi, lisäämällä linnulle sopivia pesimispaikkoja turvetuotantoalueille ja metsittämällä vanhoja tuotantoalueita. Kun kuulimme, että mehiläiset viihtyvät ja menestyvät hyvin myös Tikkurilan kaltaisessa kaupunkiympäristössä, meistä oli luonnollista mennä mukaan tähän hankkeeseen ja kantaa oma pieni kortemme tähän kekoon”, summaa Petri Järvinen, Neovan toimitusketjusta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja.

Lisätietoja: 

  • Petri Järvinen, johtaja, toimitusketju ja vastuullisuus, Neova Oy, puh. +358 50 482 4071