Hyppää sisältöön

Neova Oy oikaisee Ruotsin mediassa esiintyviä vääriä väitteitä turvetuotannosta

Ruotsalaisessa mediassa ja erityisesti eri sosiaalisen median kanavissa kiertää jatkuvasti virheellisiä väitteitä suomalaisen Neova Oy:n ja sen ruotsalaisen tytäryhtiön Neova AB:n turvetuotannosta. Virheellisesti kerrotaan, että Suomessa turvetuotanto on kielletty tai lopetettu ja siksi Neova Oy on siirtänyt turvetuotantoa Ruotsiin. Tieto on täysin virheellinen. Lisäksi kerrotaan virheellisesti, että Neova olisi saanut EU:n JTF-rahastosta tukea turvetuotannon alasajamiseksi.

Vuonna 2023 Neova Oy tuotti turvetta Suomessa yli 5 miljoonaa kuutiota ja Ruotsissa alle 1,5 miljoonaa kuutiota. Tänä vuonna suunnitellut tuotantomäärät ovat samaa tasoa.

Toinen virheellinen väittämä on se, että Neova Oy on maksanut omistajilleen (Suomen Valtio ja Suomen Energiavarat Oy) satojen miljoonien osingot, joihin rahat on saatu Ruotsista nostetusta turpeesta. Neova Oy maksoi vuosilta 2021 ja 2022 yhteensä 310 miljoonaa euroa osinkoja. Ylimääräinen osinko perustui myyntivoittoon, jonka Neova Oy sai myytyään 2019 kokonaan omistamansa lämpö- ja sähköliiketoimintayhtiö Nevel Oy:n ranskalaiselle pääomasijoittajalle vuonna 2019. Suomen valtio omistaa Neova Oy:stä 50,1 prosenttia.

Lisätietoja:
Markus Tykkyläinen, varatoimitusjohtaja Neova Oy, +358 50 596 5482
Ahti Martikainen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Neova Oy, +358 40 680 4723