Työ turvemaalla oli rankkaa, mutta sen vastapainoksi Aitonevalla osattiin myös nauttia vapaa-ajasta oman pienen kyläidyllin keskellä. Aktiiviset ja toimeliaat aitonevalaiset keksivät vapaa-aikansa ratoiksi monenlaista ohjelmaa ja perustettiinpa pitäjään oma urheiluseura, Suo Oy:n Urheilijat, Marttayhdistys, näytelmäkerho, laulukuoro ja opintokerho. Ympäröivä luonnonläheinen miljöö tarjosi myös oivan mahdollisuuden niin kalastukseen ja metsästykseen, kuin lasten temmellykseenkin. Turpeen nostokauden päätteeksi työvuoden huipensi kurajuhlat.
Tanssin taikaa
Jalalla saatiin pistää koreaksi Aitonevalla useaan otteeseen – kesäaikaan tansseja järjestettiin suon Seurantalolla viikoittain jopa kolmeen otteeseen, jonka lisäksi kuljetuksia järjestettiin myös lähikylien tansseihin. Urheiluseuran järjestämiin tanssiaisiin musiikkia saatiin paitsi äänilevyiltä, usein myös nimekkäiltä aikansa artisteilta. 30 – 50 markkaa maksaviin tapahtumiin joutui järjestävä seura ostamaan myös verolippuja, joita kerrallaan ostettiin useita satoja kappaleita. Yksin tanssilattialla harvoin siis tarvitsi jäädä, ja löysipä usea työntekijä sieltä tulevan puolisonsa.
Täysin mutkatonta tanssiaisten järjestäminen ei ollut. Tanssien toteuttaminen kävi liki työstä, vieden yhdeltä henkilöltä jopa kokonaisen viikon. Lisäksi tanssiaiset työllistivät myös kolmesta neljään järjestysmiestä. Oman mutkansa toi myös 1940-luvulla Suomessa voimassa ollut tanssikielto, joka neuvokkaasti kuitenkin kierrettiin nimeämällä tapahtumat ”ohjelmallisiksi iltamaksi”, joissa puolentoista tunnun tanssit päättivät alkupään muodollisuudet.
Tarinointia ja kulttuuria
Suon Seurantalolla järjestettäviin kulttuuririentoihin kuului myös näyttelykerhotoimintaa ja laulukuoro. Usein klassikkotarinoista, kuten Tuhkimo tai Prinsessa Ruusunen, tehdyillä näytelmillä kerättiin rahaa suon lapsille muun muassa kalkkitabletteihin ja vitamiineihin. Laulukuorolaisten lisäksi Aitonevalta löytyi myös soittajia, lauluntekijöitä ja jopa seitsenhenkinen vaskipuhallinsoittokunta.
Käsitöitä Aitonevalla harjoitettiin sinne perustetun Marttayhdistyksen toimesta. Joka toinen viikko pidettiin talosta taloon kiertäviä ompeluiltoja, joissa tehtyjä töitä myytiin sitten myyjäisissä. Sivistystä tarjosi konttoripäällikön rouvan johdolla toimiva opintokerho, jossa pääsi opiskelemaan esimerkiksi ruotsia, englantia, terveysoppia ja yhteiskuntaoppia.
Toisinaan rankat työpäivät verottivat niin paljon, ettei illasta jaksettu enää lähteä sänkyä etäämmälle. Tällöin hupia tarjosivat asukkaiden kesken vaihdetut tarinat, joilla itseään ja toisia viihdytettiin. Myöhemmin saatiin kerhohuoneelle myös Vierteen perheen hankkiman television innoittama yhteiskäyttöön tarkoitettu televisio.
Juhlahumua ja kurajuhlia
Merkittävin ja työntekijöiden keskuudessa odotetuin vuosittainen tapahtuma Aitonevalla oli 1950-60-luvuilla säännöllisesti järjestetty turpeen nostokauden päättävät kurajuhlat, johon kuului musiikkia, tanssia, kisailuita ja muuta ohjelmaa. Musiikkitarjonnasta vastasi niin paikalliset soittoniekat, kuin myös valtakunnallisesti nimekkäät artistit Niilo Tarvajärvestä Tapio Rautavaaraan. Päivän kestäneillä juhlilla kilpailtiin muun muassa mäen ympäri juostavissa viestissä sekä vihdanteossa, ja kuultiin työntekijöiden puheita sekä Aitonevan elämää käsitteleviä humoristia kronikoita.
Vuosittaisiin juhliin lukeutuivat lisäksi perinteisemmät vappukarnevaalit, pikkujoulut sekä uudenvuoden juhlat. Suon ruokalassa järjestettyjen juhlien osallistujamäärä jäi yleensä kurajuhlia suppeammaksi, suuremman osan työntekijöistä ollen Aitonevalla kausiluonteisesti vain kesäisin. Pikkujouluille vieraiksi saapui ympärivuotisten aitonevalaisten ja joulupukin lisäksi läheisten kylien asukkaita sekä ympärivuotisesti toimivan verstaan työntekijöitä.
Uudenvuodenjuhlille kokoontuivat kahvitilaisuuden merkeissä korkeammassa virassa olevat toimihenkilöt ja työnjohtajat perheineen. Juhlien järjestämiseksi toimi huvitoimikunta, joka vastasi koristeluista ja käsin maalattavista mainoksista sekä plakaateista.
”Keihäsen Kalevi oli nuori poika silloin, se oli niitä kokeiden ottajia ja se toimi innokkaasti mukana huvitoimikunnassa. Kalevi tiesi karnevaalikoristeista, millaisia niistä pitää tehdä ja millaisia hattuja tehtiin, se oli kauppiaan poikia ja kulkenut muuallakin. Kalevi teki myös tarvittavat mainosplakaatit, se osas maalata ja tekstata hienosti.”
Urheilua ja luonnosta nauttimista
Työntekijöiden vapaa-ajan ratoksi perustettiin jo pian toiminnan alkuvuosina oma urheiluseura, Suo Oy:n Urheilijat, joka järjesti kisailuja eri lajeissa vuodenajasta riippumatta. Talvisin suosittuja olivat hiihtokilpailut, joissa menestyksestä palkittiin toisinaan kirjoilla, lusikoilla ja kuparisilla pokaaleilla. Himoittuja olivat myös peränpitäjille tarjottavat, parempaa jaksamista tuleviin kisoihin antavat lenkkimakkarapötköt. Kesäisin, ja talvella myös suuressa Seurantalon salissa, potkittiin puolestaan jalkapalloa. Urheilukilpailuihin tuli osallistujia myös muualta pitäjästä ja Kihniön alueelta.
Lähijärvet tarjosivat oivan mahdollisuuden kalastukselle, josta aitonevalaiset saivat nauttia kesät talvet. Matkaan päästiin paitsi jalan, mutta myös firman autoa lainaamalla taikka Latvajärvelle kapearaiteisella radalla kulkevalla resiinalla. Kalamiesten keskuuteen muodostunut vakioporukka kävi talvisin läpi kaikki lähialueen järvet, rei’ittäen ne pilkkimistä varten. Myös kalastuksen ja pilkkimisen merkeissä kisailtiin niin lähialueilla kuin etäämmälläkin valtakunnallisissa kilpailuissa.
Ympäröivät vesistöt loivat hyvät puitteet myös kesäisin uimiselle sekä talvisin jäätyessään luistelulle. Kesällä rantapäivää saatettiin lähteä viettämään isommalla joukolla, kooten kuorma-auton lavalle omat penkit mukaan. Eräs msuosittu paikka oli Rantakadun päästä löytyvä kirkasvetinen Tekkarin lampi, jossa uimataitojaan ovat päässeet kartuttamaan useat Aitonevalla lapsuuttaan viettäneet.
Viherpeukalointia
Vaikka Aitoneva on ympäristöltään rujon metsäinen, olivat asukkaiden pihat toista maata. Aitonevalla asuneista useat muistavat hyvin hoidetut puutarhat, joita koristivat useat lajit ruusupensaista marja- ja koristepensaisisiin sekä lukuisiin kukkiin. Ravintorikasta turvetta oli istutuksiin tarjolla runsaasti.
Yleisiä olivat myös juurikasvit, ja kasvatettiinpa aurinkoisilla seinustoilla paikoin tomaattejakin. Viherpeukaloiden tekeleistä ei Aitonevalla ole enää paljoakaan merkkejä jäljellä. Yleistä oli, että puutarhoistaan ylpeät asukkaat jättivät pois muuttaessaan pihamaalle vain reiät jäljelle. Sanotaankin, että Aitonevalta on saanut alkunsa useat puutarhat niin lähitienoilla kuin etäämmälläkin.
”Kesäisin meillä, ainakin perheellisillä, oli oma pieni kasvimaa nurkalla. Traktorilla Kosti toi ojamaita aja niistä tehtiin porkkana-, tomaatti- ja kukkapenkit. Voi, että ne oli makosia ne tomaatit, ja isoja. Kävin viime kesänä kattomas, mutta Vankilanmäellä ei ollu enää kiveäkään kiven päällä, saati sitten niitä ruusuja, kun minulla niinku monella muulakki, oli nurkalla ja sireeniä. Mitää ei ollu jäljellä.”
Lasten arkea
Aitonevalla ympärivuotisesti tai kausiluontoisesti kesäaikaan työskenteli parhaimmillaan sadoittain ihmisiä. Useiden löytäessä turvekentiltä kumppaninsa tai ollessa jo ennestään perheellisiä on suo toiminut monien lapsuudenympäristönä. Vilkkaassa pitäjässä ei tekemisestä tai kavereista ollut pulaa.
Koulussa käytyiin tavanomaiseen tapaan muun muassa läheisessä Niskoksen kansankoulussa, jonne matkaa taitettiin milloin kävellen tai hiihtäen, polkupyörien yleistyttyä myös pyöräillen. Järjestyipä kouluun autokuljetuskin maitoa aamuisin tuoneen autonkuljettajan kyydissä. Autolla kouluun pääsi aina Parkanoon asti.
Mukaan otettiin eväät ja maitopullo täydentämään koulusta saatavaa lämmintä keittoa tai puuroa. Vanhemmilla lapsilla koulun ohessa yleistä oli myös vaihtelevissa määrin työnteko niin turvekentillä kuin kotiapuna.
”Koulun aloitin 1947 Niskoksen kansakoulussa, siellä oli hirveän ahdasta. Meidän luokkamme oli milloin eteisessä tai missä tilaa oli. Meillä oli koulukyydityskin yhtiön puolesta, sillä autonkuljettaja haki aamuisin talosta maidon ja samalla me lapset pääsimme kouluun, vaikka matkaa ei ollut kuin kolme kilometriä. Takaisin tulimme yleensä kävellen tai hiihtäen, polkupyöriä ei silloin vielä ollut. Eikä se ollut matka eikä mikään.”
Koulun ulkopuoliseen aikaan mahtui monenmoista. Aitonevan luonnonläheinen miljöö tarjosi oivat mahdollisuudet ulkoiluun, ja varsin yleistä olikin niin metsässä samoilu, uinti, kalastus, hiihto, mäenlasku kuin eri urheilulajit. Myös kurajuhlat ja urheilukilpailut, sekä erilaiset kerhot muistavat lapsuudestaan monet. Toisinaan huviksi riitti aikuisten töihin lähdön seuraaminen sekä evästaukokeskustelujen kuunteleminen.
”Halvat meillä oli huvit lapsena. Seurattiin autonvaloja, kun ne näytti kotiparkkiin. Tie meni parakin ohitse ja valot loi kuvia seinille.”
”Suo Oy järjesti hiihtokilpailuja ja samalla oli lapsillekin kilpailuja. Isommat hiihti ja pienemmille oli potkukelkkakilpailu. Minäkin osallistuin potkukelkkakilpailuun alle kouluikäisenä. Juoksin miltei koko matkan ja voitin kilpailun. Keli ei ollu vissiin kovin liukas, kun piti, juoksin ja lykkäsin kelkkaa. Palkinnoista muistan, että sai valita esillä olevista tavaroista ja voittaja sai valita ensiksi. Valitsin lyijytäytekynän, se kiinnosti minua kaikkein eniten.”
Muita huvituksia
Aina vapaa-ajan vietto ei koostunut pelkästään säädyllisiksi todetuista huveista, vaan suolla osattiin myös rietastellakin. Pulloon tarttuminen oli verroin yleistä ja pontikkaa sekä sahtia on kerrottu olevan aina tarjolla. Tilipäivät Aitonevalla olivat kiertävien kauppiaiden tiedossa ja paikalle tultiin tällöin usein tupakka- ja alkoholislastien kanssa.
”Aivan kiiltokuvamaista elämä ei sentään ollut. Lähiseudun metsissä poltettiin pontikkaa, jota oli varsin helposti saatavilla. Viinapäissään miehet rähisivät, mutta paria pientä puukotusta pahempaa ei Aitonevalla sattunut.”
Juhlissa alkoholi näkyi, kerrotaanpa erään juhannuksen juhlahumuissa illan tullen maanneen kymmenittäin vettä väkevämpää nauttinutta ympäri juhlapaikaksi varattua mäntykangasta. Joukossa oli myös tilaisuutta varten paikalle tuotu ennustaja koppiaan vasten nojailemassa. Muistoksi illasta saivat useat riettaat juhlijat vielä toimintakykyisenä paikalla olleelta poliisilta sakkolapun.
Aitonevalla vahtia pitäviä moraali- ja yövartijoita työllisti alkoholin ohella Rantakadulle naisten parakeille ”plikkoja” tiirailemaan lähteneet poikamiehet, joita iltakymmeneen asti kestänyttä vierailuaikaa uhmaten saattoi parakeille löytää useampia kymmeniä illassa.
”Viikot asuttiin parakis ja nuoria miehiä ku oltiin niin joku aina sano ’eikös poijat mennä Rantakadulle’. Ja niin meitä meni tytöille kylään 30-40 peräkkäin. Siellä oli vierailuaika kello kymmeneen illalla, mutta kyllä sitä yritettiin jatkaa. Mutta meillä oli moraali- ja yövartijana Nevanperän Valto, se hakkas oviin ja huuteli: ’Se on poijat aamulla lopputili.’”
Poikamiesten etsiessä puolisoa oli etenkin ukkomiesten keskuudessa kortinpeluu suosittua ajanvietettä. Palkkapäivinä metsiin muodostui korttirinkejä, joihin moni työläinen menetti palkkansa. Yleistä hupia oli myös erilaiset pienet tai suuremmatkin pilat, jotka saattoivat toisinaan aiheuttaa isompaakin pahennusta.
”Tilipäivinä tuli kaikenmoista kauppiasta, tuolta kaukaa kierteli. Kessuja kasvattivat ja tulivat kauppaan sitä kessutupakkaa. Siellä oli monenmoista kauppiasta. Viinakauppiaita. Korttipelureita, ei ne siä töissä käyny. Kaukaa tulivat tilipäivinä.”