Hyppää sisältöön

Sari Rämö nimitetty Kekkilän uudeksi toimitusjohtajaksi

Rämö toimii nykyisin DS Smithin Suomen toimintojen johtajana. Aiemmin Rämö on toiminut talousjohdon tehtävissä mm. DS Smith’llä Suomessa (ent. SCA Packaging) ja Upofloor Oy:n palveluksessa. DI Petri Alava jatkaa Kekkilän toimitusjohtajana tehtävien siirtoon saakka ja tukee sen jälkeen Sari Rämöä erityisneuvonantajan roolissa tarpeen mukaan tehtävien sujuvan siirtymisen varmistamiseksi.

Tomi Yli-Kyyny, hallituksen puheenjohtaja: “Kekkilän hallitus toivottaa Sari Rämön lämpimästi tervetulleeksi yhtiöön kehittämään toimintaa edelleen. Sari on luonut vaikuttavan uran teollisuudessa useissa keskeisissä johto- ja asiantuntijatehtävissä. DS Smith’n Suomen toimitusjohtajana hän on ollut johtamassa laajaa muutosprosessia ja kannattavaa liiketoimintaa vuosien ajan. Olen vakuuttunut, että Sarin tausta ja persoonallisuus tuo uusia aineksia Kekkilän liiketoiminnan kehittymiseen. Uskon myös, että hän tulee ansaitsemaan nopeasti sekä Kekkilän henkilöstön että asiakkaiden luottamuksen. Hallitus toivottaa hänelle menestystä uudessa tehtävässä.”

Kekkilä Oy
Hallitus

Lisätietoja:
– Tomi Yli-Kyyny, hallituksen puheenjohtaja, puh. 050 1280