Hyppää sisältöön

Sitoumuksesta suunnan kautta toteutukseen: Tervetuloa seminaariin 10.12.2014 Vapon ympäristö- ja vastuullisuuslupausten toteuttamisesta

Vapo Oy järjestää keskiviikkona 10.12.2014 Helsingissä ympäristö- ja vastuullisuusseminaarin ”Toteutus 10-12-14”. Seminaari on jatkoa aiempien vuosien vastuullisuusseminaareille Sitoumus ja Suunta. Tämän vuoden seminaarin painotus on vesistökysymyksissä.

Vapo kertoo seminaarissa kaksi vuotta sitten asettamistaan ympäristö- ja vastuullisuusohjelmien toteuttamisesta ja tuloksista. Vapo muun muassa asetti tavoitteeksi, että kolmen vuoden aikana yhtiö rakentaa kaikki turvetuotantosuonsa parhaan käyttökelpoisen vesienkäsittelyn (BAT, Best Available Technology) piiriin. Tulokset esittelee Vapon toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny. Lisäksi seminaarissa on useita vesiasioihin liittyviä asiantuntijapuheenvuoroja.

Turvetuotantoon liittyy usein voimakkaita, jopa ristiriitaisia mielipiteitä. Vapo on sitoutunut vahvasti sekä kestävään tuotantoon, toiminnan läpinäkyvyyteen että osaamisensa jakamiseen. Vuotuisella seminaarilla Vapo haluaa edistää vuoropuhelua sidosryhmiensä kesken.

Vapo Oy:n Toteutus 10-12-14 -seminaari järjestetään keskiviikkona 10. joulukuuta Lasipalatsin Bio Rexissä (Mannerheimintie 22-24). Seminaari alkaa kahvitarjoilulla kello 9.30 ja päättyy noin kello 12.00, jonka jälkeen on mahdollista nauttia paikan päällä maksuton lounas. 

Seminaaripäivän ohjelma (pdf)

Pyydämme ilmoittautumaan 4.12.2014 mennessä niklas.nila@hkstrategies.fi ja samalla ilmoittamaan mahdollisista ruoka-aineallergioista.

Voit osallistua seminaariin ja esittää puhujille kysymyksiä myös verkon kautta osoitteessa http://elehdistotilaisuus.deski.fi/event/?id=82

Tervetuloa!