Osakkeenomistajien nimitystoimikuntaan kuuluu puheenjohtaja ja yksi yhtiökokouksen vuosittain valitsema jäsen. Toimikunnan työjärjestyksen mukaan puheenjohtajan on oltava valtio-omistajan edustaja.
Osakkeenomistajien nimitystoimikunnan päätehtävänä on valmistella ehdotus yhtiön hallituksen kokoonpanosta, valinnasta ja palkitsemisesta. Toimikunnalla ei ole itsenäistä päätöksentekovaltaa, vaan se valmistelee ehdotuksia yhtiökokoukselle.
FY 2024 Varsinaisessa yhtiökokouksessa 26.3.2024 päätettiin valita Pekka Hurtola puheenjohtajaksi ja Rami Vuola osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäseneksi. Yhtiökokouksessa päätettiin myös, että osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäsenille ei makseta palkkioita.