Suunnittelemme aurinkovoimahanketta Suonenjoen kunnan alueelle. Alustavan hankesuunnitelman mukaan Isonevan hankealueen koko on noin 110 hehtaaria, josta Neovan tytäryhtiö Vapo Terra omistaa noin 65 hehtaaria. Hankealue on käytöstä poistunutta turvetuotantoaluetta.
Aurinkovoimalan verkkoon liitettävä teho on arviolta noin 50-60 MW. Isonevan aurinkovoimalan sähköntuotannon on arvioitu vastaavan noin 3 000 sähkölämmitteisen omakotitalon kulutusta. Toteutuessaan hanke toisi kiinteistöverotuloja Suonenjoen kuntaan.
Vapo Terra Oy ja Rabbalshede Kraft AB allekirjoittivat yhteistyösopimuksen
Vapo Terra Oy ja ruotsalainen Rabbalshede Kraft AB allekirjoittivat marraskuussa 2024 yhteistyösopimuksen, jonka perusteella Rabbalshede Kraft tulee 50 prosentin omistusosuudella mukaan yhdeksään Vapo Terran omistamaan uusiutuvan energian tuotannon hankkeeseen. Näistä yhteistyön kohteista neljä on aurinko- ja tuulivoiman tuotantoon soveltuvia hybridipuistohankkeita ja viisi pelkkään aurinkovoimatuotantoon soveltuvia kohteita.
Solmitussa sopimuksessa kohteiden yhteiskehittämisestä Vapo Terran roolina on kehittää hankkeet lupien puolesta rakentamisvalmiiksi, minkä jälkeen Rabbalshede Kraft jatkokehittää ja vie hankkeet lopulliseen investointipäätökseen.
Tiedote kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä.
Sijainti
Hankealue sijaitsee noin 10 kilometriä Suonenjoen keskustasta koilliseen Kuopion ja Suonenjoen kuntarajan tuntumassa. Alustavan suunnitelman mukaan voimala liitetään alueen eteläpuolella kulkevaan Savon Voiman Verkko Oy:n Iloharju-Konnevesi-voimajohtoon. Kartasta näet suunnitellun hankealueen.
Ajankohtaista
- Hankkeesta järjestettiin yleisötilaisuus marraskuussa 2024.
Hankkeen alustava aikataulu
- Luonto- ja maastoselvitykset valmistuivat syksyllä 2023.
- Verkkoliitynnän suunnittelu alkoi loppuvuonna 2023.
- Luvitusprosessi käynnistyi syksyllä 2024.
- Alustavan aikataulun mukaan hankkeen luvitus voisi olla valmis vuoden 2025 alussa, jolloin aurinkovoimalan rakentaminen voitaisiin aloittaa aikaisintaan vuonna 2025.
Ota yhteyttä
Aurinkovoiman yhteydenottolomake
Autamme sinua mielellämme kaikissa aurinkovoima-asioissa. Voit kysyä lisätietoa hankkeista, kommentoida suunnitelmia tai jättää yhteydenottopyynnön. Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian!