Hyppää sisältöön

Turvetuotannon tavoite puolessa – laatu hyvä

Vapon tavoitteena on nostaa kuluvan tuotantokauden aikana 11,5 miljoonaa kuutiometriä turvetta, josta energiaturpeen osuus on 10,5 miljoonaa kuutiometriä ja ympäristöturpeen miljoona kuutiometriä. Tuotannon kannalta sääolosuhteet ovat olleet alkukauden aikana suotuisat, sillä paikalliset sadealueet eivät ole juuri haitanneet tuotantoa.

Vapo Oy:n tuotantojohtaja Juha Koskiniemen mukaan tuotanto katkesi ensimmäisen kerran koko maassa sateiden johdosta vasta viikkoa ennen juhannusta. ”Tämän hetken arvion mukaan kesäkuun loppuun mennessä Vapolla on tuotettuna puolet tuotantotavoitteesta. Juhannuksenakin pidettiin vain lyhyt tuotantotauko ja poudat saatiin hyödynnettyä, Koskiniemi kiittää.

Tuotannon hyvän edistymisen ovat mahdollistaneet pitkät yhtenäiset poutajaksot, joiden ansiosta varastoon tuotettu turve on hyvälaatuista koko maassa. Koskiniemen mukaan tarvitaan vielä yksi pitkä poutajakso tai pari kahden-kolmen viikon poutajaksoa, jotta koko kauden tavoite on aumoissa.

Vapo Oy:n operatiivisen johtajan Jyrki Vainionpään mukaan viimeisten viiden vuoden aikana Vapo on investoinut yli 50 miljoonaa euroa tuotantoalueiden vesienkäsittelyjärjestelmiin ja ympäristövaikutusten seurantaan. ”Nyt tuotamme turvetta vain alueilta, jotka ovat parhaan tekniikan mukaisten vesienkäsittelyjärjestelmien ja tehostetun seurannan piirissä. Olemme varsin ylpeitä siitä, että olemme päässeet tilanteeseen, jossa voimme toimittaa asiakkaillemme vastuullisesti tuotettua toimitusvarmaa turvetta heidän tarpeidensa mukaan”, Vainionpää sanoo.

Tällä hetkellä Vapon tuotantoalueilla on töissä yhteensä noin 1 300 traktoria ja muuta työkonetta sekä oman henkilöstön lisäksi noin 1 800 urakoitsijoiden ja aliurakoitsijoiden työntekijää. Vapon vakituisen henkilöstön avuksi on kesän ajaksi palkattu lisäksi 30 kausityöntekijää tekemään erilaisia ympäristötarkastuksia varmistamaan tuotannon ympäristövaikutusten minimointia. ”Yhteensä tuotantoalueilta otetaan kesän aikana yli 10 000 päästö- ja vesistötarkkailunäytettä. Lisäksi alueilla on käytössä 29 jatkuvatoimista automaattista mitta-asemaa”, Vainionpää sanoo.

Alue

Tavoite
(1000 m3)

Tavoitteesta tuotettu %

Tuotanto-pinta-ala
(ha)

Vapo Oy:n henkilöstö

Vetokoneet, kuormaajat, kaivinkoneet

Urakoitsijoiden ja aliurakoitsijoiden henkilöstö

Pohjoinen

2 400

40

7 400

51

300

450

Länsi

2 900

45

9 400

40

350

480

Lounas

3 000

65

7 000

33

300

450

Itä

1 400

45

4 600

20

120

170

Kaakko

1 800

50

3 600

19

190

250

Yht.

11 500

50

32 000

163

1 260

1 800

Lisätietoja:
Juha Koskiniemi, puh. 0400 652 546

Aluejohtajat:

Pohjoinen: Ville Heikkinen, puh. 040 584 6926
Itä: Markku Pullinen, puh. 040 777 3615
Länsi: Tommi Pihlajasalo, puh. 0400 446 411
Lounas: Pasi Rantonen, puh. 040 544 8328
Kaakko: Jan-Juhani Laitinen, puh. 0400 643 981 

Ympäristöturve: Ari Huunonen, puh. 0400 200 351