Hyppää sisältöön

Vapo Oy jäädyttää Kemin biodieselhankkeen

Vapo Oy ja Metsäliitto käynnistivät hankkeen biodieseltehtaan rakentamiseksi Suomeen vuonna 2007. Metsäliitto vetäytyi hankkeesta kesällä 2012 ja sen jälkeen Vapo Oy on valmistellut yksin hanketta. Tavoitteena oli perustaa Kemin Ajokseen tehdas, joka olisi tuottanut noin 150 000 tonnia korkealaatuista toisen sukupolven biodieseliä ja sen sivutuotteita liikenteen tarpeisiin metsätähteistä ja rankapuusta. Hanke sai kesällä 2012 EU:lta sitoumuksen 88 miljoonan euron tuesta, mikäli hanke toteutuu. Vapon biodieselhanke on työllistänyt 7 vakituista henkilöä konsernin palveluksessa. Yhtiö käynnistää välittömästi selvityksen hankkeen keskeyttämisen henkilöstövaikutuksista.

Vapo Oy on hakenut aktiivisesti sekä operatiivisia kumppaneita että ulkopuolisia rahoittajia toteuttamaan tätä arviolta 700 miljoonan euron hanketta samaan aikaan, kun se on valmistellut varsinaista tehdassuunnittelua. Vapo Oy:n toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyynyn mukaan hanketta kohtaan on osoitettu erittäin suurta mielenkiintoa kansainvälisestikin, mutta sitovien pitkäaikaisten partnerisopimusten aikaansaaminen on kariutunut toimintaympäristön kasvaneeseen epävarmuuteen. Yli-Kyynyn mukaan asiakkaiden, sijoittajien ja partnereiden päätöksentekoa ovat viime kuukausina vaikeuttaneet Euroopan Unionissa valmisteluvaiheessa olevaan uusiutuvien polttoaineiden lainsäädäntöön kohdistuva lisääntynyt epävarmuus sekä pitkittynyt lainsäädäntövalmistelu. Viimeinen ratkaiseva isku hankkeelle oli se, ettei tammikuussa julkistetussa EU:n ilmasto- ja energiastrategiassa sovittu uusia sitovia rajoja liikennepolttoaineiden uusiutuvan komponentin osuudelle vuoden 2020 jälkeen. Vallitsevassa tilanteessa pitkäaikaisten sitoumusten solmiminen ei ole mahdollista, mikä olisi luonut taloudellisen pohjan edellytykset Vapon biodiesel -hankkeelle, Yli-Kyyny sanoo.

Yli-Kyyny haluaa kuitenkin osoittaa erityiset kiitokset Suomen valtiolle, joka on hankkeen kaikissa vaiheissa osallistunut hankkeen edistämiseen ja rahoituksen hankkimiseen monin eri tavoin. Yli-Kyynyn mukaan nyt tehty päätös on valitettava niin yhtiön itsensä kannalta samoin kuin hankkeeseen osallistuneiden yhteistyötahojen ja henkilöstön kannalta. Pyrimme viemään hanketta eteenpäin kaikin keinoin niin pitkään kuin pystyimme, mutta nykyisessä tilanteessa meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin keskeyttää se, Yli-Kyyny sanoo.

Lisätietoja:
· Tomi Yli-Kyyny, toimitusjohtaja, Vapo Oy, puh. 020 790 5605
· Susanna Terhivuo, talouspäällikkö, Forest BtL Oy, puh. 020 790 6544
· Ahti Martikainen, johtaja, viestintä ja yhteiskuntasuhteet, Vapo Oy, puh. 020 790 5608