Hyppää sisältöön

Vapo toimittaa polttoaineita Etelä-Savon Energian Pursialan voimalaitoksille

”Valitsimme Vapon polttoainetoimittajaksi, koska arvostamme sen toimitusvarmuutta sekä laadukkaita polttoaineita. Meille on myös tärkeää, että energia on paikallista ja työllistää Mikkelin aluetta”, kertoo Pursialan voimalaitosjohtaja Timo Leppänen.

”Arvostamme polttoaineentoimittajaa, joka pystyy vastaamaan kulutuksen vaihteluihin niin lyhyellä kuin pitkällä aikajaksolla tarkasteltuna. Tänä päivänä polttoaineen käyttö on suoraan riippuvainen lämpötiloista, sillä lauhdesähköä ei kannata tuottaa nykyisellä sähkön markkinahinnalla. Lämpötilojen suhteen sää on ollut voimalaitoksen kannalta poikkeuksellisen lämmin jo parin kalenterivuoden aikana. Kylmät ja pitkät talvetkaan eivät saa unohtua, niitäkin oli pari ennen tätä heikompaa jaksoa”, toteaa metsäpäällikkö Lasse Lahtinen Etelä-Savon Energiasta.

Energiaturpeet ja puupolttoaineet toimitetaan Etelä-Savon seudulta ja polttoaineiden toimitusmatkat ovat hyvin lyhyitä, joten voidaankin puhua todellisesta lähienergiasta. Vuonna 2013 Vapon investoinnit ja ostot Etelä-Savon alueella olivat yli kuusi miljoonaa euroa, kertoo Vapon aluejohtaja Jan-Juhani Laitinen.

Pursialan voimalaitokset tuottavat ympäristöystävällistä sähköä, lämpöä ja höyryä lähes 100 prosenttisesti kotimaisilla polttoaineilla. Suomen Luonnonsuojeluliitto on myöntänyt tälle tuotannolle Ekoenergia-merkin.

Lisätiedot:
– Timo Leppänen, voimalaitosjohtaja, Etelä-Savon Energia, puh. 044 735 3813
– Lasse Lahtinen, metsäpäällikkö, Etelä-Savon Energia, puh. 044 735 3830
– Jan-Juhani Laitinen, aluejohtaja, Vapo Oy, puh. 040 064 3981