Hyppää sisältöön

Vapon Naiset kiertävät Likkojen Lenkin Jyväskylässä

Vapon Naiset ovat lähdössä mukaan 27 hengen voimin Jyväskylässä 28.5. ensimmäistä kertaa järjestettävälle Likkojen Lenkille. Ryhmä on liikkeellä pilkettä silmäkulmassa ja erottuu joukosta muun muassa kelta–vihreällä värityksellään.

Hippoksen pesäpallostadionilta Vapon naiset ovat klo 12 jälkeen valmistautumassa klo 13.40 tapahtuvaan lähtöön. Matkaan heitä on tsemppaamassa Harri Rovanperä.

”Tällaiset tapahtumat ovat tärkeitä yhteenkuuluvuuden lisääjänä ja myös liikunnallisen elämäntavan edistäjänä. Molemmat ovat asioita, joihin panostamme tietoisesti ja tietenkin haluamme nauttia myös mahtavasta tapahtumapäivästä, kun sellainen on täällä nyt tarjolla.”

”Samalla olemme liikkeellä kotimaisen energian puolesta. Haluamme tälläkin tavalla nostaa esille kotimaisen energian ja huoltovarmuuden tärkeyttä”, sanoo Vapon ympäristöjohtaja Mia Suominen, joka nähdään myös mukana Lenkillä.

Vapo on bioenergian johtava toimittaja ja kehittäjä Suomessa sekä Itämeren alueella. Vapo on moderni asiantuntijaorganisaatio, joka tuottaa vastuullisella tavalla energiaa turpeesta, puupolttoaineista ja peltobiomassasta sekä toimittaa sahatavaraa ja ympäristöliiketoimintaratkaisuja.

Lisätietoja:

Ympäristöjohtaja Mia Suominen, Vapo Oy, puh. 020 790 5653