Hyppää sisältöön

Vapon Turengin pellettitehtaalla paloi

Vapon Janakkalassa sijaitsevalla Turengin pellettitehtaalla oli tulipalo maanantain ja tiistain välisenä yönä 15.6. Palo on saatu sammumaan, eikä se aiheuttanut henkilövahinkoja, eikä sillä ole enää vaikutusta Turengin taajamaan. Tulipalo sai alkunsa luultavasti pölyräjähdyksestä, jonka syttymissyytä tutkitaan edelleen.

Tulipalossa kriittiset vahingot kohdistuivat raaka-ainevarastoon, vasaramyllyyn ja raaka-ainekuljettimiin, mutta kuivuri ja pelletöintilaitteet eivät ole vahingoittuneet. Pellettitehdas on toistaiseksi pois tuotannosta. Vapo selvittää nyt tarkemmin tulipalon aiheuttamia vahinkoja, taloudelliset vaikutukset ovat kuitenkin mittavat.

Vapon maan kattavan pellettijakeluverkoston ansiosta tulipalo ei vaikuta Vapon pellettitoimituksiin asiakkaille.

Lisätietoja:

Tom Ruohomäki, tuotantopäällikkö, Vapo Oy, puh. 040 546 6126