Hyppää sisältöön

Vapon turvetoimitukset normaaleiksi

Vapo-konsernin liikevaihto tammi-syyskuussa 2009 oli 407,2 milj. euroa (457,8 milj. euroa tammi-syyskuussa 2008). Liikevoitto oli 21,5 milj. euroa, mikä oli 5,3 prosenttia liikevaihdosta (25,1 milj. euroa, 5,5 prosenttia).

Paikallisten polttoaineiden (turve, puu, ruokohelpi) kysyntä säilyi hyvällä tasolla. Kesän turvetuotanto onnistui pitkän aikavälin keskimääräistä tasoa vastaavasti ja uuden tuotannon toimitukset pystyttiin aloittamaan toukokuussa. Sähkön markkinatilannetta heikensi laudensähkön kysyntää.

Turve on säilyttänyt asemansa energiamarkkinoilla ja kiinnostus Vapon tuottamiin paikallispolttoaineisiin on edelleen kasvussa. Turvevarastojen kasvua jarruttaa ympäristöluvituksen hitaus, mikä viivästyttää uusien tuotantoalueiden käyttöönottoa.

Pellettiliiketoiminnan kasvulle on Euroopassa hyvät edellytykset. Suomessa sähkön ja öljyn kevyt verotus rajoittaa markkinan kasvua. Valtaosa Suomen pellettituotannosta meneekin edelleen vientiin.

Vapon muista liiketoiminnoista lämpö ja sähkö menestyi pellettilämmön myynnissä. Puutarha ja ympäristö paransi tulostaan selvästi, Vapo Timber Oy:n tulos on lopputuotteen markkinatilanteesta ja raaka-aineen kalleudesta johtuen tappiollinen.

Vapo-konsernin Vuoden 2009 liikevaihdon ennakoidaan jäävän jonkin verran edellisestä vuodesta, mutta suhteellisen kannattavuuden arvioidaan paranevan selvästi.

Lisätietoja: Vapo Oy, Matti Hilli, toimitusjohtaja, puh. 040 500 9549

 

Osavuosikatsaus kokonaisuudessaan